sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kissojen vintti

Lasten eteenhän tekee mitä vain, jotta heidän olisi hyvä ja turvallinen olla. Minulla kun nuo kissat nyt vastaavat vähän kuin lapsia. 

Tänään viimeistelin heille 'kissan vintin', kun se yksi päivä jäi kesken ja kulmat maalaamatta. Silloin mittoilin, miten saisin heidän 'vintin ovensa' turvallisemmaksi ja keksin luukkuun tällaisen ristikon, jota Ruusa heti kävikin jo tutkailemassa.


 






- Joo, oikein sopiva, totesi Ruusa.

Hyvin hän mahtui noista ikkuna-aukoista. Ilves ei mahtuisi, eikä karhu.

Majurikin oli aikeissa kiivetä ylös, mutta ystäväni mukaan huomasi heti virheen tekeleessä. -Tuo keskimmäinen rima ei tullut oikein. En hyväksy,
tuumi Majuri ja kääntyi paheksyvasti takaisin.

En oikein usko kissojen maku- ja arviointikykyyn tuolla tavalla, mutta täytyi myöntää, että tuo ei nyt näyttänyt oikein hyvältä.

Keskimmäinen rima purettiin, lyhennettiin ja laitettiin uudelleen. Sitten maalasin osan laitimmaisista pystypuista ja ihan hyvän näköinen tuli!

Seinällä on vieläkin talon kolmen edellisen kissan muotokuvat. Muistona. Iita, Janne ja Eemeli.

Tämä 'kissojen vintti' sijaitsee työkaluvajani vintillä.
Työkaluvaja on vanha pihasauna.



Oliskohan tässä vihjettä minullekin?

2 kommenttia:

  1. Hyvä kun kissoille tuli turvallinen vinttihuone. Kissat tykkää vintitiloista, sieltä näkee hyvin tähyillä pihapiiriä ja sinne tuskin tulee vierasta kissaa pahenpia vihollisia.

    VastaaPoista
  2. Ompa hieno. Majuria varmasti pelotti vain kiivetä niin ylös.

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!