perjantai 4. huhtikuuta 2014

Ruusa-tyttö, 2-vuotias!!

Voin vain ihmetellä, mitä kissojenkin kahteen vuoteen voi sisältyä! Kamalasti kaikkea! Sellaistakin, josta aiemmin en ole tiennyt itsekään emäntänä mitään. Olemme siis kaikki hurjasti oppineet ja kokeneet uusia asioita. Ei ole helppoa kissan alistua esimerkiksi valjaisiin ja matkalaukussa olemiseen. Ihmettelen vieläkin, että kissa istuu kiltisti sylissä, kun laitan valjaat kiinni, mikä on aika pikkutarkkaa työtä. Sallassa he oppivat pian, että sillä konstin he pääsivät ulos. Kuitenkin ilman remmiä. Valjaissa kun oli puhelinnumero kaiken varalta. Ja että he kestävät pitkiä automatkoja niin ihmeen hyvin. On tosin ollut äänekkäämpiäkin hetkiä, mutta kuitenkin vähemmän. Ja se, että he tottuvat noin vain uusiin paikkoihin ja löytävät nätisti takaisin emäntänsä olotiloihin!! Heillä on jopa siru niskassa. Ulkomaillakin ovat olleet!

Nyt olen luvannut kissoille ihan rauhallista elämää kotipihassa. Ja kyllähän he ovatkin nauttineet kevään tulosta. 

Ruusa varsinkin, joka on aina ollut vilkkaampi veljeään. 'Kurrnn', kuuluu tuon tuostakin, kun se vilestää jalkojeni vierestä minua tervehtien, kiipeää samalla kurnauksella puuhun ja alas, juoksee edestakaisin ja hyppii ilosta. Väliin otan pikkupallon, jota heittelen ja 'kurrnnn' kuuluu iloisesti kun hän hyppii perään. Ruusalla on tosi ihana tuo tervehdys 'kurrnnn' aina kun tapaamme. Veljensä on taas paljon laiskempi ja hiljaisempi.


Hauskinta on katsella miten Ruusa käyttäytyy vuoteessani, jonka hän on vallananut yleiseksi paikakseen. Iltoisin, kun hän huomaa, että laitan yöpukua päälle, hän siirtyy oitis sängyn keskeltä jalkopäähän. Hän tietää, että nyt otetaan päiväpeitoo ja tyynyt pois ja emäntä ujuttaa itsensä peiton alle. Ensin Ruusa hoitaa nilkkojani, siihen viereen kääriytyy. Kun laitan lukemani kirjan pois ja sammutan valot, hän siirtyy hiljaa pääni ympärille, painaa pikkupäänsä siihen viereen ja kehrää, kehrää. Siihen usein nukahdan. Kun hän on pään hoidon tehnyt, hän usein siirtyy työpöydälleni kissoille varatun tyynyn päälle nukkumaan. Siitä kun näkee heti kaiken pihalla tapahtuneen aamuhämärästä lähtien. 

Ruusan värisiä kukkia hänelle! Niitä hän ei ole syönyt, kuten tuon juorun vieressä.
Siis Ruusa on tyypillinen vipeltäjä, ikuisesti utelias ja toimelias, Oinas-merkkinen. Hänen nousumerkki Rapu takaa tuon hoitajan ja huolehtijan roolin, ja Kuu Neitsyessä tekee hänestä välistä yltiösiistin. Niin siistin, että väliin hän ei halua edes viiksikarvoja ruokakupissa sotkea, vaan hän ottaa käpälällään lihanpalan ja sitten pistää sen suuhun. Onneksi en tarvitse sisällä hiekkalaatikkoa. Sen haju tekisi Ruusasta aivan hysteerisen siivoajan. Hän raapisi lattian sen ympäriltä rikki. 

Tässä muotokuvaa 2-vuotiaasta Ruusasta:




Aina kuulolla, korvat höröllä, huolen rypyt otsalla,
silmät tarkkana, valppaana, huomaa kaiken mitä ympärillä tapahtuu. Kuulee heti, milloin kissanruokaa laitetaan esille. Kuulee, milloin kiipeän vinttiin. Joku livahtaa salamana ovesta sinne myös. Kuulee, jos jotain outoa liikkuu. Ja joka paikassa pitää päästä korkealle, josta näkee aina paremmin maailmaa. Kuvassa hän istuu pianon päällä, josta näkee ulos hyvin.

Paljon onnea Ruusa! Ihana ystäväni




5 kommenttia:

  1. Ruusa on niin niin nätti. Ihan tunsin poskissani tuon pääsi ympärille kiertymisen ja kuulin kehräyksen. Kissu on maailman paras hoitaj, kaikki vain eivät anna siihen mahdollisuutta. Onnea Ruusalle ja sinulle, kun olet saanut niin ihanan Ruusan. Kilppareilla on erittäin korkea älykkyysosamäärä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusa kiittää! Kesti muinoin kauan että ymmärsin mitä tuo kilppari on, mutta siis se on tuo kilpikonnaväritys. Joo, tottakai, viisautta riittää. Joskus olen kuullut, että jos kissalla on kolmea väriä, se on viisauden merkki. Kai se tarkoittaa samaa.

      Poista
  2. Onnea, onnea Ruusa! Ruusalla on naisenergiaa.
    toivoo Lisa

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea,haleja ja rapsutuksia Ruusa ruusunnuppu ja Majuri mallunen. PS. toivotaan, että "äiti" hakee teille lempiruokaanne silakoita kaupasta.

    VastaaPoista
  4. Onnea Ruusalle, ihana kilpikonnaväritys eli sinikilppari.

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!