Kissat Salla-tunturin rinteillä 3

Ei sille mitään voi! Niin helpolta kuin kissojen mukanaolo viikon lomalla kuulostaakin, niin ei se sitä ihan ole. Kissoilla on oma tahto ja oman tapainen elämänsä. Mökki oli aika pieni ja kissojen ulkona olo kuitenkin vähän hepposta sen vuoksi, kun he eivät aamulla eikä päivällä uskaltautuneet juurikaan olemaan ulkona, terassilla vain kävivät kuikuamassa ja äkkiä takaisin sisälle turvaan.

Heillä oli pissalaatikko yhdessä nurkassa. Yleensä aamuyöstä he tekivät tarpeensa. Eihän se mitään. Mutta Ruusaa vaivasi yksi asia!! Ylisiistinä kissana sitä häiritsi laatikosta tullut haju, vaikka sitä kuinka peitti. Aamuyöstä alkoi kuulua kauhea raapiminen, kun se etsi kivilattialtakin peitettävää, hirsiseinastäkin sitä ja mikä kamalinta, kuivauskaapin metallisesta pinnasta. Ei kynsistä mitään naarmuuntumisjälkiä jäänyt, mutta arvatkaa mitä on herätä aamu viiden jälkeen sellaiseen kauheaan rumpaamisen, mitä se tassuilla teki onttoon kuivauskaapin seinämään. Asiaa auttoi sitten vähän, kun siirsin pissalaatikkoa muualle, mutta kamala raavinta oli joka aamuista. Eikä se mitään auttanut. Ruusalla on siisteysneuroosi suorastaan!!!

Toisekseen, pienen tilan vuoksi kissatkin kaipaavat omaa rauhaa. Ruusa ketteränä löysikin sen tuolta saunan ylisiltä, mutta Majuri-parka naukui sinne niin, että hänet oli nostettava ylös. Siellä he nukkuivat ne hetket päivästä, kun ihmiset olivat tunturissa hiihtämässä. Tunsivat olevansa ylhäällä jotenkin enemmän turvassa. Sieltä oli muutenkin mukava katsella alas ikkunoihin. Kissa on aika kekseliäs!!

Lähtöpäivänä tulikin sitten paha paikka. Ruusaa ei saanut enää päästää vintille. Sinne ei ihminen pääse. Mitenkä sitten vikitellä vastaanhangoitteleva kissa sieltä pois? Joten tein kaikki kommervenkit, jotta olisin voinut estää Ruusan hyppäämisen ylisille. Tuntui, ettei mikään auttanut. Ruusa vain haki hyvää hyppäämisalustaa. Vaikka sohvan päältä asti! Tai jopa lattialta!

Niin epäilyttävältä se näytti, että hoksasin lopulta sitoa Ruusa valjaisiin ja kaksinkertainen remmi kiinni matkalaukkuun, jota pakkailin. Olihan Ruusa-tyttö vähän ihmeissään! Yritin heille selitellä, että nyt pakataan kotimatkaa varten, eikä mennä enää turvaa hakemaan mistään piilopaikoista.

 

Kuvassa näkyy lieka ja Ruusan korvien luimisteleminen. Majuri otti lohdun ja lutkutteli minun angoraista villatakkiani.

 - Miksi minä en saa tehdä kuten tahdon?kysyy Ruusan surulliset silmät.

Ruusa olikin sen verran rauhaton ja kiukkuisen näköinen, että laitoin sen odottamaan kantalaukkuun matkantekoa. Majuri seurasi ihan rauhassa pakkaamista välillä tuvan sohvalla, välillä terassin portaalla. 

Kotimatkasta sitten selvisimmekin aika hyvin. Kiitos kissoille siitä!

Kiitos Sallalle, sen ihanille laskukilometreille (kolmekin kilometriä melkein pelkkää laskua) ja suosiollisille keleille! Jalat siinä väliin tärisivät kyllä noissa mäissä. Kissoista en tiedä, eivät tainneet paljoakaan nauttia. Ylisin oli paras paikka ja hiljentynyt mökkikylä iltasella!

Ehjinä ja terveinä kaikki kotona jälleen!