keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Ruusa röörejä putsaamassa

Tämä juttu on tapahtunut jo pari kertaa aiemminkin. 

Nimittäin aloin ihmettelemään, miksi hellan päällä oli tuhkamurusia? Sitten kerran kuulin hellan vaiheilta rapinaa ja menin katsomaan. No eikös mitä! Tästä kolosta uuniluukun päältä Ruusan häntä näkyi vain, kun hän livahti tutkimaan uunin röörejä! En ehtinyt tuolloin kameraan tarttua, enkä nytkään tuota häntää kuvaamaan, mutta jotakin tuli kameran haaviin. Tässä aukko, mistä Ruusa meni sisään.



Ja kohta näkyi toisesta rööristä pää ja koko kissa. Siinä se ihmetteli mihin tultiin ja mitä seuraavaksi voisi tehdä.


Sitten Ruusa vielä haikaili, että jos hyppäisi tuonne oven takana olevalle ylähyllylle, missä pidän yrttirasioitani. Vedin henkeä, että ei! Sillä sieltä olisi tulleet jotkut laatikot ryminällä alas ja yrtit pitkin lattiaa. Niin ahdas se paikka olisi ollut. Katselin henkeä pidätellen, kun Ruusa aloitti jo ponnistusta. Mutta sitten hän järkeili kuitenkin, että ei onnistu.


Joten Ruusa otti vähän käpälillään luukun alta tassuilla otetta ja hyppäsi hellalle. Onneksi hella ei ollut kuuma. Uskon, että Ruusa ei olisi silloin tullut muutenkaan lähelle hellaa tai uunin luukkua, saati sitten rööriin mennyt. Ei se niin tyhmä ole. Mutta nokiset tassun jäljet jäivät seinään.


Joten arvata saattaa millainen on neidon turkki tuon nuohouksen jälkeen. Sieppasin hänet kouriini ja nakkasin ovesta pihamaalle. Pesköön siellä itsensä puhtaaksi!

En tosiaankaan ole koskaan pessyt kissaa. Onko joku? Tällä videolla kuitenkin kissan emäntä sanoo, että hänet täytyy pestä, koska kissa ei pese itseään. Höh! Mitähän Ruusa olisi sanonut tuollaiseen?

3 kommenttia:

  1. Hei,
    kyllä joskus kissojakin pitää pestä. Tämä koskee lähinnä pitkä-ja puolipitkäkarvarotuja. Yleensä nämä rodut pestään ennen näyttelyä ja sitten pesun jälkeen tietysti on hyvin tärkeätä turkin kuivaus, monesti se tehdään föönillä.
    Video oli erittäin huono esimerkki kissan pesusta, pesuainetta ei kaadeta suoraan turkille vaan laimennettuna ja tärkein on turkin hyvä huuhtelu.
    Kissanpentu opetetaan jo hyvin pienenä pesutapahtumaan ja silloin se ei pidä noin pahaa ääntä kuin tuossa videolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun oikaisit käsityksiäni tästä Molley! Ja muillekin seuraajille. Youtube on täynnä sekä hyviä että huonoja esimerkkejä. Ja tiedän (olen kuullut) että kyllä oikaisijoita youtuben käyttäjille löytyy. Silloin katoavat eräät filmit aika äkkiä netistä. Olen nähnyt ihan mukavaltakin näyttäviä tapahtumia.Minulla ei ole koskaan ollut puolipitkäkarvasta, pitkäkarvanen kylläkin. Joskus oli kova työ leikata paakkuuntunutta karvaa ja harjata, varsinkin karvanlähtöaikoina. Kissa hoiti yleensä turkkinsa hyvin.

      Poista
  2. Vielä tuosta kissan pesusta.
    Minun piti tuo aiempi kommentti lopettaa kun tuli jokin muu juttu täällä kotona.

    Niin jos kissan pesee (joskus joutuu pakostakin ) se tapahtuu hyvin lempeästi ja jos kissa ei ole pienestä opetettu pesutapahtumaan se näyttää juuri tuollaiselta. ( Voi olla, että kissa vain tavan mukaan mourusi, mutta silti.)
    Minulla on vain lyhytkarvaisia kissoja ja olen joutunut niitä pesemään vain ihan pakon edestä. Mielestäni lyhytkarvaisen kissan turkkia ei tarvitse pestä jos ei mitään erikoista ole tapahtunut. Nykyisin näyttää siltä, että kissoja pestään ehkä liikaa, se on myös rotukysymys.
    Minä en ole pessyt meidän Mallan turkkia koskaan ja kissa oli aikoinaan monen näyttelyn BIS eli voitti koko lyhytkarvakategorian.
    Ja tärkein on hyvä huuhtelu, jos se epäonnistuu voi kissan turkki olla aika surkean näköinen.

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!