Kun kissat ovat ulkona, kutsun niitä silloin tällöin sisään. Kun muistan. Tai kun kuulen, että Ruusa iskee pienet tassunsa verannan ovea vasten.
Nyt tulla livahti Ruusa sangen ovelasti
sisälle ilman, että tervehti minua ollenkaan. Keittiön puolella livahti.
Siellä alkoi pienet tossut vipeltää. Menin katsomaan. Ruusa oli tuonut
vielä elävän saaliinsa tuvan matolle ja sillä leikki. Samperi, kun ei jo
purtu hiiri löytäisi piiloa, jäisi sinne ja alkaisi haisemaan, kuten on
joskus käynyt!
Sieppasin pöydältä kameran ja seurasin tilannetta. Ja olisihan minun pitänyt arvat! Kodissana asuu ryöväriluonne!
Hiiri ei ole järin lihava, mutta maukas metsähiiri. Hotkaise se jo, Ruusa! |
Sillä...suuri ryöväri vaani pöydän alla! |
No niin! Hiiri karkaa jo! Ja silloin ryöväri hyökkäsi. Kamera ei ehtinyt mukaan... |
...kun ryöväri iski ja hiiri hampaissa murisi valtavasti! |
Vähän aikaa siinä tuijottivat toisaan; saalistaja ja ryöväri. |
Kunnes ryöväri alkoi maistelemaan hiirtä... |
...ja sisko tyytyi osaansa vähän korvia luimistaen.
Ihmeellinen on kissojen maailma. Niin kiltti ja laiskan letkeä kuin Majuri onkin ja Ruusa vilkas ja utelias, hyvä pyytäjä, niin veli saa mitä haluaa! Sitkeän itsekäs on Majuri, ei uskoisi!
Mutta miten ihmeessä tämä homma on mahdollista!?
Voi Ruusa ressukka, taasko se veli vei sinun hiiren. Ei ollut ensimmäinen kerta, eikä varmaan viimeinenkään.
VastaaPoista