Naapurin Emma on ehkä noin viisi-kuusi vuotta vanha emäkissa, on tehnyt pentujakin. Yksi pennuista, tytär, jätettiin taloon ja niinhän siinä kävi, että tytär ei tykännyt pitkään äidistään, vaan pois jopa oli ajamassa Emmaa.
Siksikin varmaan Emma kuljeskii naapureissa kosiskelemassa uutta majaa. Tai ehkä naapurissa ei syödä kalaa niin usein kuin meillä, koska joskus ennen omia kissoja jätin kalanperkkeet pihalle lokeille ja siihen eksyi usein Emmakin. Silloin Emma nähtävästi halusi muuttaakin meille, kun kiehnäsi jaloissa ahkeraan. En suostunut.
Nyt on Emma ihmeissään kahdesta uudesta kissasta ja käy niitä tervehtimässä. Tai kiusaamassa ja meluamassa, että tämä on hänen vanhaa reviriään. Niin varmaan olikin hiirten ja myyrien pyynnin kannalta. Kehuinkin Emmaa siitä, että taloa ei enää hiiret häirinneet.
Mutta karvat pystyssä ja häntä pörhössä siinä heidän keskinäinen juttelunsa käy. Onpahan jotakin vaihtelua meidänkin kissoille. Ei he vielä ole tapelleet, mutta sekin päivä voi koittaa, kun Ruusa tulee täyteen ikään. Saas nähdä. Olen kuullut, että kolli ei tappele toisen naaraan kanssa, mutta naaraat keskenään.
Tässä Ruusa on löytänyt taas Emman hajun.
- Missähän se ryökäle taas luuraa?!
Tässähän se Emma, aika mahtipontisena, ei näytä pelkäävän Ruusaa ollenkaan. Se varmasti harmittaa. Kaksi kissaa, molemmat vähän kuin kilpikonnaväritteisiä. Emmassa enemmän valkoista. Toivon, että heistä tulisi ystäviä.
En tahtoisi nähdä enkä kuulla tällaista!
Hei,
VastaaPoistaEmma on kyllä se pomo näiden kolmen kesken. Tuskin tulee tappelua, ilmeisesti myös Emma on kastraatti.Leikkaamaton naaras voi olla tosi äkäinen ja varsinkin silloin kun sillä on pennut.
Tsemppiä kisuillesi ja myös Emmalle.
Kiitos, luulen, että Emma on sittemmin leikattu. Emma kun ei ole moksiskaan noista meidän kissoista. Käy tietenkin katsomassa olisko ruokaa jäänyt johonkin. Onpahan jotakin väriä Ruusan ja Majurin elämässä!
PoistaOsaavatko Ruusa ja Majuri pitää puoliansa? Meillä oli vieras kissa eilen terassilla. Oli aivan Matti Matikaisen näköinen ja meinasi Marja Mutikaisen päälle mennä, mutta onneksi koiramme Rita antoi kyläilijälle kyytiä. Eipä uskaltaneet meidän kisut mennä sen koommin ulos. Leikatut kissat taitavat olla arempia, vai mitä luulet?
VastaaPoistaNäin se taitaa olla. Vaikka edelliset sisarukset Janne ja Iita, jotka myös olivat leikattuja ja kavereita, käyttäytyivät siten, että Iita kiipesi puuhun, kun koira tuli pihaan ja Janne asettui hyökkäysasentoon, ajoi koiran pois. Ja Eemeli oli oikein tomera reviiristään, ei suvainnut juuri ketään.
PoistaMutta Ruusa ja Majuri ovat vähän arkoja.
Emmalla on vitun pieni kyrpä hän ei voi lisääntyä enään
VastaaPoistatotta
PoistaTyhmää tekstiä! Emma ei elä enää ja on tyttö.
Poista