keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Ruusa yllätti!

Meille tuli tuttavallisen näköinen koira kylään.

No kyllähän molemmat kissat säntäsivät ensi hädässä karkuun.

Mutta kuinkas ollakaan. Ruusa palasi pian pihalle ja halusi nähdä koiraa lähemmin. Tosi lähemmin. Olin jälleen kerran hämmästynyt Ruusan reaktiosta. Kaipa hän totesi koiran iloisesta hännän heilutuksesta, että vaaraa ei taida olla. Mutta kyllähän Ruusa näytti, kuka on herra ja hidalgo tämän talon tontilla.



Koira on ihmeissään...

...kiertelee ja yrittää lähestyä, tahtoisi leikkiä vain.

Ruusaa se ei miellytä.

Ja niinpä Ruusa tekee sähisevän hyökkäysliikkeen koiraa kohden. Koira
näyttää aivan surulliselta.

Siinä ei auttanut mikään muu, kuin koiran emännän
piti tulla pelastamaan koiraa, ettei se saa kynsiä silmillensä.

Siis Ruusa uhmasi, eikä antanut periksi pakoon juoksemalla. Hän päätti, että tuo koira ei kuulu pihamaallemme, enkä minä tyttö häntä pelkää!

Majuria ei näkynyt mailla halmeilla. Meni monta tuntia, kunnes hän kutsuuni vastasi ja tuli  vähän häntä koipien välissä minua tervehtimään. Yhä silmäili pihaa epäluuloisena joka puolelta, hyvä että sisään uskalsi tulla.

Voi noita ystäviäni!! En arvannut, että pieni Ruusa on noin rohkea.

Ps. Ruusalla on muuten sielunserkkuna Nanni, josta Aina tuossa alhaalla kommentissa kertoo. Ovat kyllä niin samannäköisiä. Olen lainannut Nannin kuvaa Ainan blogista. Terveisiä ja rapsutuksia kovasti Nannille! Kyllä on yhtä terävän näköinen kuin on Ruusakin. En vain löytänyt yhtäkkiä kuvaa edestä.

Leilan Ruusa-kissa
Ainan Nanni-kissa


6 kommenttia:

  1. On se Ruusa rohkea. Kuten olen kertonut, minulla on samaa rotua samalainen Nannikissa. Hänkään ei pelkää melkein mitään. Pojalla on kaksi jämptlantilaista, mutta Nannia ne eivät komentele, päinvastoin, vaikka ovat yhtäaikaa paikalla. Nanni pitää myös kanat ruodussa. Tekee valehyökkäyksen, jos joku tulee liian lähelle. Ei ole koskaan koskenut, mutta uhittelee. Nämä ovat ihania ja pelottomia katteja. Pitäähän jonkun taloa vahtia, kun omaa koiraa ei ole :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy jo uskoa, että tällainen hopeakilpparilaji, kuten eräs Ruusaa kutsui, on todella rohkean luontoinen. Kyllä muistan Nannisi, on jossakin minulla kuvakin tallessa. Taidankin laittaa Nannin kuvan tuonne jutun alle, kun tässäkin siitä kerroit. Kiitos siitä! Majuri oli kyllä nolona kun tuli kotiin. Luimisteli ja katseli minua syrjäkarein. Ehkä oli kuullut, että nauran hänelle. Kolli on tosi herkkä.

      Poista
  2. Ihania sinikilppareita molemmat ja pitävät varmasti huolen omasta reviiristään.Aina ei tarvitse hyökkäillä riittää kun vähän näyttää uhmakkaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelin, että juuri sinä annoit tuon nimen hopeakilppari, mutta nyt ilmaisitkin sinikilppari, mikä sekin kuulostaa kauniilta!

      Poista
  3. No niin, eikös ole kuin sisarukset nämä veijarit. Pieniä, mutta sisukkaita. Sinikilppariksi minäkin näitä kutsuisin. Näillä on tuo tumma väri kuin venäjän sinisellä ja kilpikonnakirjailu sen lisäksi. Minulla oli Nannia ennen venäjänsininen, se jäi auton alle ja surin sitä niin paljon, että kun menin kissojen löytötaloon ja näin Nannin, siinä oli samaa väriä kuin Tiitussakin oli, joten halusin hänet heti itselleni.

    VastaaPoista
  4. No niin, eikös ole kuin sisarukset nämä veijarit. Pieniä, mutta sisukkaita. Sinikilppariksi minäkin näitä kutsuisin. Näillä on tuo tumma väri kuin venäjän sinisellä ja kilpikonnakirjailu sen lisäksi. Minulla oli Nannia ennen venäjänsininen, se jäi auton alle ja surin sitä niin paljon, että kun menin kissojen löytötaloon ja näin Nannin, siinä oli samaa väriä kuin Tiitussakin oli, joten halusin hänet heti itselleni.

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!