perjantai 27. toukokuuta 2016

Kissoilla lököolot!

Kevät tekee mukavat kiireet kaikille tämän talon asukkaille! Siis talon asukkaita mm. kissat!





 

Pitkään aikaan ei ole Ruusan ja Majurin kuulumisista kirjoitettu. Heillä menee paksusti. Se ei tarkoita sitä, että he olisivat paksuja, päin vastoin, tähän aikaan laihtuvat. Mutta heidän henkinen olotila on varmaankin paksu. He ovat niin tyytyväisiä olotilaansa. Yleensä nuuskimassa pihan joka kolkkaa, varsinkin Majuri. Ruusa tosin tulee tervehtimään myös kaikki vieraat.

Pääasiassa he kulkevat lähipelloilla. Myyrä on usein hampaissa, kun näyttäytyvät. Yhden ainoa pienen myyränkolon löysin pihamaaltani. Joten ovat kissat tehtävänsä suorittaneet.  Majuri on saalistanut muutakin. Lintuja!! Olen emäntänä ollut siitä tosi surullinen. Ja vaikka kuinka hänet haukun, ei se näytä loppuvan. Olenkin nimennyt hänet murhaajaksi. Jos se olisikin tietoista, mutta kun se on vaistonvaraista eläimellä, ei voi mitään. Kuvittelen kyllä, että linnun täytyy olla vanha, sairas tai typerä, jos se joutuu kissan hampaisiin. Varsinkin Majurin, joka on niin kömpelö. 

Siis en voi heitä lukita sisälle. He ovat jo kuukauden ajan nukkuneet terassilla vahtien pihan tapahtumia. Eivät he juuri aikaa sisällä vietä, ei edes sateella. Se miksi he tupaan tulevat, on usein kysymys siitä, jos emännällä olisi jotain hyvää tarjota. 

Yhden jutun olen tehnyt ihan kissoja varten. Kun kirppisaitan pari alalautaa olivat huonon näköisiä ja osittain lahonneet, irrotin ne, ja laitoin tilalle leveämmän laudan. Siihen sahattiin kissalle oma luukku.
Tällainen luukku tehtiin ennen vanhaan aina vilja-aitan oveen, jotta kissa pääsisi sisään pitämään jöötä hiirille. Se oli heidän kunniatehtävänsä ja hyvin tarpeen. 



Kokeilin, pääseekö Ruusa siitä kulkemaan. Oitis hän ymmärsi mistä oli kysymys. Hyvin mahtui siitä kulkemaan. Luukku näyttää ahtaalta, mutta alareuna on auki.

3 kommenttia:

  1. Hienot kuvat Roosasta ja Majurista. Tuommonen luukku olisi kyllä kohta tarpeen, yökaudet saa passata in-out kulkijaa:)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla Ruusan ja Majurin kesätouhuista, oiva juttu tuo kissanluukku. Hyvää ja kaunista kesää sinne teille....täältä meiltä.

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!