Majurista tullut sylivauva

Onkohan Majuri niin epäileväinen, että on nyt vasta kunnolla kesyyntynyt neljän vuoden jälkeen? Yleensä se on juuri Majuri, joka on aina hakenut oman nukkumapaikkansa ja halunnut olla omissa oloissaan. Mitä nyt välillä on sitten käynyt lutkuttamassa hihaani käsivarressa tai hänelle tarjottua vaatekappaletta. Siinä olen sitten häntä silitellyt. Muutama minuutti ja taas hän on tassutellut omiin paikkoihinsa. Tavaksi on tullutkin, että kun hän tulee ulkoa, olen nostanut hänet syliini ja kehunut kuinka mukava on taas tavata. Siinä hän on kehrännyt kiltisti pienen tovin.

Ainoastaan vieraissa paikoissa on Majuri hakeutunut viereeni nukkumaan.

Mutta tämä talvi on tuonut Majurista aivan uuden piirteen esiin. Ehkä syynä on sekin, kun Ruusa on saanut luvan rauhassa nukkua Malenan sängyssä rakkaan nallensa vieressä, Majuri huomannut tilaisuuden tultua. Nyt HÄN nukkuu vuoteeni jalkopäissä kaikki yöt. 

Ja se, mikä on uutta, niin Majuri pyytää syliin. Hän tulee eteeni ja katsoa tikottaa ja hellästi sanoo nau. Olen nyt oppinut noista ilmeistä ja äänenpainosta, mikä tarkoittaa 'ulos' ja mikä ruokaa. Vienolla naukasulla hän tahtoo syliin. Läpsäytän kerran kättäni polveen ja hän hyppää oitis syliini. Häntä pitää helliä. Varsinkin silloin kun istun TV:tä katsomassa. Eihän siinä mitään, mutta kudelma täytyy laittaa syrjään. Se kun on niin mukava hyppysissä. Jos yritän kutoa, Majuri tarttuu heti puikkoihin ja lankaan. Kun laitan sen syrjään, hän nuolaisee merkiksi, että 'hoida'. Siinä sitten silitellään ja rapsutellaan. 

Ehkä se on tämä kylmäkin. Eihän Majuri kesällä tarvitse edes lutkuttaa. Hyvin harvoin. Mutta nythän ei ole muuta tekemistä. Nyt pitää tyytyä emännän syliin ja rapsutuksiin. Usein käytän myös harjaa ja kyllä kissa nauttii.

Eipä silti. Kyllä Ruusakin on huomannut tuon ja tulee usein kiehnäämään niskani taakse. Hoida! Hänkin istuu hetken sylissäni. Mutta ei alistu ihan vauva-asteelle. Hän kurnahtaa pian liikkeelle sellaisella äänellä mikä tarkoittaa 'leiki minun kanssani´. Sitten minun pitää juosta hetki huoneissa jotakin hiiren näköistä perässä vetäen. Ruusa on innoissaan. Varsinkin, kun kuljetan leikkikalua pitkin sohvia ja istuimia. Siinä hän kiemuroi kun pahasin lapsi ja kurnahtelee riemusta.  Majuri harvemmin lähtee leikkiin mukaan.

Kohta olen liemessä. Enhän minä ehdi ihan kissoja hoitelemaan. Onneksi he eivät tuppaa ihan tähän koneelle syliini. Mutta jos liian kauan istun, ilmestyy Majuri viereeni silmät anovina tikottamaan.

Tämähän on ihan kiusallista. Tälläista on kissaelämä, kun ulkona on pakkasta.