Villikissa loukolla vangittu!

Raskain sydämin olen seurannut viikon tapahtumia. Jättää talveksi kuljeksiva kissa-raukka ei ole hyvä juttu. Kukaan meidän perukan väestä ei sitä halunnut itsellekään, jos kesyyntyminen olisikin onnistunut talven tultua. Monessa talossa on jo kissa. Joten jotain oli jo tehtävä.

Päätimme naapureiden kanssa, että lainataan Löytöeläinkodilta kissanloukko. Ensin suunnittelimme, että surutta lopetamme tuon taloja kiertelevän hylätyn kissaraukan, ettei se jää talveksi palelemaan. Sehän oli jo vähän villiintynytkin. Sitten löytöeläinkodin hoitaja katseli minua hyvin pitkään ja tuumasi: - Jospa antaisimme kissalle uuden mahdollisuuden. Toisit sen tänne.

Se oli kauniisti sanottu. Löytöeläinkoti hoitaisi kissan ja katsoisi mitä siitä tulisi. Veisi sitä lääkärille ja hoitaisi kuntoon. Suuri helpotuksen huokaus minulta pääsi. - Totta kai!

Homma ei ollutkaan ihan helppo. Sillä viikolla oli pakkasyöt, joten houkutteleva ruoka jäätyi aina loukon perällä. Kissa ei varmaankaan sitä haistanut. Näin luulin. Samalla pelkäsin, että loukkuun menevätkin omat kissat, tai jokin muu, peräti kettu! Näin luulin. Kävin yölläkin sitä katsastamassa. Ei menneet omat kissat, ei villikissa, eikä muukaan eläin, ehkä hiiri oli jyrsinyt jäätynyttä ruokaa, eikä loukku sulkeutunut hiiren painosta. Vaihdoin väliin ruoan loukon kuppiosaan.

Kissat kiersivät loukun kuin kissa kuumaa puuroa. Aavistivatko he mikä se oli? Kulkukissa istui joskus uhmakkaasti taloni portaiden edessä tuimasti minuun katsoen. Omat kissat tutkivat kyllä korin, kun sen toin. Kerroin, että se ei ole heitä varten. Sillä otetaan kiinni heidän kiusahenki, se harmaja kulkurikissa.

Viikko meni, eikä mitään tapahtunut. Pidin tauon koko korin kanssa ja mietin mitä tehdä. En ollut onnistunut saamaan kaupasta silakkaa, joka voisi olla se vastustamaton herkku.

Sitten tuli naapuri käymään. Hän olikin suureksi avuksi!

Hän kertoi, että kissa on alkanut kosiskella häntä. Hän on antanut sille ruokaa silloin tällöin, maitokupillisenkin, jonka se on litkinyt heti. Nälkäinen se on ollut. Kun kissa huomasi, mistä saisi ruokaa helposti, se oli jopa kyhnyttänyt naapurin jalkoja. Kissa ei ole tyhmä. Se tietää, että talvi on tulossa. Naapuri kertoi, että hän on jopa saanut rapsuttaa sitä. Mutta ei hän voi tuota kissaa kotiinsa ottaa. - Sehän tarvitsisi hoitoa päivät pitkät, että taas kesyyntyisi. Eikä hän voisi sitä yksin jättää hetkeksikään.

Samalla hetkellä asiaa ihmetellessämme ilmestyi kulkurikissakin äkkiä pihaan. Laitettiin kori kuntoon. Nyt tehtiinkin niin, että naapuri houkutteli kissan ruokakupilla lähelle koria ja yksinkertaisesti työnsi kissan koriin ja sulki sen. Siellä se kyyhötti nyt ihmeissään.

Ihme ja kumma. Kissa ei joutunutkaan panikkiin. Se tutki häkin kierrellen sen sisältä ja kun huomasi, että mistään ei pääse ulos, se alkoi anoa armoa surkealla äänellä. Yö oli käsillä, joten en voinut lähteä sitä heti mihinkään viemäänkään. Peitimme korin kankailla, jotta sisään ei suoraan sataisi ja tekisi kissan olon vähän turvallisemmaksi. Vain edestä jätimme sille katselutilaa.

Sinne se jäi yöksi makaamaan ja suremaan vapautensa menetystä. Ihan rauhallisesti. Kun vieressä kävin ja yritin antaa hänelle ruokaa. Hän ei sitä huolinut, naukui vain surkeasti.

Uskon, että kissa nukkui yön ilman paniikkia. Aamulla ilmoitin Löytöeläinkodille, että pian tuon kissan sinne. Nostimme sen poikani kanssa auton takapenkille muovin päälle ja lähdin ajamaan 20 minuutin matkan. Edelleen kissa oli rauhallinen. Aivan kuin se olisi ollut ennenkin auton kyydissä ja varmaan olikin.

Matkalla minua nauratti Ruusan ilme, kun hän katseli kissan nostamista autoon ja sen surullista itkua. Ruusalla oli silmät suurina, korvat luimussa takana ja keho jännittynyt. En sellaista ilmettä ennen ole hänellä nähnyt. Se oli yhtä aikaa pelokas, jännittynyt ja ihmeissään. Kamera ei ollut käsilläni tuolloin.

Perillä Löytöeläinkodin (jossa on vain kissoja) hoitaja otti helposti vastaan kissan koreineen, eikä kissa vastustellut, ei yrittänyt kynsiä tai purra. Korista se päästettiin sitten omaan häkkiinsä, jossa sillä on makuusija, ruokakuppi ja hiekkalaatikko, jopa oma hylly, missä se voi kiipeillä. 

Kissa oli kaukana siitä pöyhkeästä uljaasta kiusahengestä, joka taloani ja kissojani on kierrellyt. Nyt se oli alistunut, surullinen ja hyvin onneton. 

Vähän minua itketti. Yritin jutella kissalle rauhallisesti, kuten olin koko automatkan jutellut.

Sanoin, että tulemme pojantyttären kanssa häntä pian tapaamaan. Kissa sai nimekseen Kulkuri.

Tällaista on kissanloukolla pyydystäminen. Meillä se onnistui vihdoinkin. Naapurin ansiosta! Kiitos hänelle! Kissa on nyt turvassa kylmältä, petoeläimiltä ja sillä on joka päivä tuoretta ruokaa. Toivon, että se rauhottuu ja voisi löytää vaikka uuden kodin. Se on komea kissa.

Tällä videolla neuvotaan loukon tekeminen!