sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kissa ja lapsi

Kuinka hyvää tekee jokaiselle lapselle oppia tuntemaan jokin eläin ja oppia ymmärtämään niiden tunteita ja älykkyyttä. Tällöin he oppivat kunnioittamaan kaikkia muitakin eläimiä. Allergisillekin lapsille on hyvä nähdä esim. kaloja tai hoitaa kilpikonnaa. 

Majurini, leikattu kollikissa on mukavuuden haluinen ja varauksellinen. Hän luikkii aina vähän piiloon, kun näkee lapsia tai outoja ihmisiä. Ruusa toisenlaisena luonteena tulee aina tervehtimään kahvilavieraitakin ja ilmestyy mukaan lasten leikkeihin.

Pieni pojantyttäreni on alusta asti seurannut vähän sivusta hiljaa kissojen hommia. Hän ei ole törmyyttänyt suoraan niiden luo huudellen ja sylissä niitä riepottanut, ei vieläkään. Niinpä hän on saanut esim. Ruusan varauksettoman rakkauden. Ruusa on aina etsiytynyt hänen seuraansa. 



Nyt pojantyttäreni on viisi vuotta ja hänen täällä yöpyessä olemme vihdoin sallineet, että Ruusa saa nukkua yöt hänen vieressään samassa vuoteessa. Ensin hänet kannettiin aina sieltä pois, koska isä oireilee ja pikkuinenkin on vähän aristellut. Nyt kun Malena oli täällä taas viikon, Ruusa oli mielissään.

Niinpä Ruusa ja Malena ovat erottamattomat. Kun viikon nukuin samassa huoneessa Malenan kanssa, tosin eri vuoteessa, oli mielenkiintoista seurata näiden kahden ystävyyttä. Malenan on vähän vaikea nukahtaa, mutta hän tykkää kuunnella Ruusan kehräystä. Se rauhoittaa. Malena on myös rauhaton nukkuessaan, potkii ja pyörii ja on isossa sängyssä milloin mitenkin päin. Olen seurannut, jos Ruusa jo kyllästyisi hänen liikkumiseensa. Ei ollenkaan. Jos potkivat jalat häiritsevät Ruusaa, hän vain etsii toisen paikan, mutta ei jätä Malenaa. Huomaan, että välillä Ruusa käy nuuskimassa Malenaa, mutta ei kuitenkaan mene ihan pään viereen nukkumaan, kuten se minulla tekee. Ei vielä.

Miksi Ruusa sitten siirtyy minun vierestäni muualle, kun vähän kääntelen kylkeä? Ihmettelen vaan.

Eläin ymmärtää lasta aivan erityisellä tavalla.

Kuten tälläkin videolla!


4 kommenttia:

  1. Ehkä kissa on ottanut lapsen laumaansa ja koska hän on lauman pienin, häntä ei jätetä vartioimatta. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se varmaan on. Hehän ovat tunteneet pienestä pitäen toisensa, joten tuoksu on Ruusalle tuttu.

      Poista
  2. Hienoa, kun annat kissan olla lapsen lähellä. Kun eläin luottaa, se nayttää sen kanssa tulemalla viekkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulla viekkuun? Onpas hauska sanonta! Kyllä, heistä tulee varmaan erottamattomat ystävykset.

      Poista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!