Ruusan pelko

Olen usein ihmetellyt, miksi vain Majuri laukkaa riemuisasti sisään illalla, minulla oikeastaan yöllä jo, kun kutsun kissojani sisään yölevolle. Varsinkin nyt kun yöt jo alkavat olla kylmiä, tulevat kissatkin mielellään sisään yöksi.

Eräänä kylmänä iltana, kun Ruusaa ei näkynyt, lähdin katsomaan. Vähän 'aanailin', että asiat eivät ole ihan kunnossa. Naapurin jyhkeä 'emokissa' on kiertänyt taloa ja säikytellyt kissoja. Hän on oikeastaan Emma-kissan äiti, topakka emäntä, joka ei tahdo sietää edes tytärtään kotona, vaan ajaa senkin usein pois. Minä vuorostani olen sitten ajanut hänet usein pois tästä pihalta. Ymmärrän kyllä, että hän oppi ennen omia kissojani pitämään tätäkin omana hiirireviirinään. Emman kanssa sentään keskusteltiin. Mutta tämä emokissa näyttää käyneen päälle. Kissankarvoista päätellen.

Kun pimeässä pihaa kiertelin taskulampun kanssa ja kutsuin, niin kuulin surkean 'miun'. Ääni tuli pihakoivusta. Jotakin Ruusa oli sinne kiivennyt pakoon. Seuraavana kylmänä yönä löysinkin tämän naapurin emokissan vahdissa koivun alla ja Ruusa siellä ylhäällä.

Siis Ruusa pelkää tosissaan tuota naapurin kissaa! Raukka! 

Ja mitä tekee Majuri? Arka hänkin. Siis katselee vain päältä kun naiset tappelevat. Vaíkka on hän lähtenyt minun mukaani Ruusaa etsimään. Emme vain ymmärrä toisiamme. Ehkä hänkin on ollut huolissaan Ruusasta.

No onni onnettomuudessa, että ainakin nyt tiedän mikä Ruusaa vaivaa, jos hän ei tule lämpimään, ja voin auttaa. Kamalaa, jos hän joutuisi pakkasessakin puussa nököttämään.

Harmi kun en kuvaan saanut naapurin emokissaa, muhkean kaunis ilmestys hopeanvärisine pitkine turkkeineen. Se livahti heti pois, kun näki minut.

Siis kissahan mielellään kiipeää puussa ylös alas ja näyttää elämisen riemujaan.

Mutta on aivan eri asia, kun kissa kiipeää sinne pakenemaan ja on kauhuissaan.

Luulen, että juuri näitä panikkitapauksia on sitten jouduttu palomiesten kanssa pelastamaan puista. Onhan käynyt usein, että kissa ei tule millään alas omin neuvoin.

Näin on käynyt täälläkin nyt. Sain maanitella Ruusaa aika kauan, että hän alkoi kipuamaan alas.

Se kiersi puuta moneen otteeseen ja tähyili, että alastulo olisi todella turvallista.

Etsin liiteristä 'aputikkaitakin', mutta eipä paljoa auttanut. Lopulta Ruusa peruutti takaperin koivun runkoa alas.

Sänkyni päällä Majuri pesi ja lohdutti Ruusaa, kainaloonsa otti. Mietin vain, että tuleeko tästä joka iltainen homma; maanitella Ruusa alas puusta?

Huolet ne on kissoillakin. Ja minulla kissoista.