Osaako kissa mököttää?

Lähdin roskia viemään jonkin matkan päähän ja samalla pistäydyin naapurissa. Ruusa lähti mukaan. 

Kun aavalla tien pätkällä oli tuulista ja kylmää, otin Ruusan syliin. Siinä hän tyytyväisenä katseli ympärilleen. Perillä naapurissa hän lähti innoissaan taas tutkimaan ulkorakennuksia. 

Kotiin lähtiessä kutsuin häntä kuten ennenkin. Ruusaa ei näkynyt, ei kuulunut. Kiersin paikkoja huhuillen. Ei mitään. Ajattelin, että jos hän kuitenkin on jo lähtenyt kotiin, joten sinne minäkin. 

Ruusa ei ollut kotona. Ei tullut koko iltana. Vasta myöhään yötä käydessä hän livahti ovesta. Ei pysähtynyt minua tervehtimään, kuten yleensä. Kipitti vähän korvat luimussa ruokakupille, söi jotakin. Hän oli kurainen ja märkä. Pyyhin hänestä enimpiä pois, ja hän vastusteli. Sitten hän hävisi jonnekin.

Ei tullut Ruusa viereeni sinä yönä. Missä lie luuhannut? Siksi ihmettelenkin, oliko Ruusa tosiaan loukkaantunut minuun ja mökötti nyt? Oliko hän tuntenut, että hänet oli hylätty, eikä ollut oikein uskaltanut tulla kotiin ennen kuin yöpimeässä?

Aamulla rapinan kuullessani löysin hänet kaapin päältä laatikkojen takaa. Siellä hän oli nukkunut koko yön. Ei hän minua oikein kauniisti katsellut.

Yritin ymmärtää tuota katsetta. Olinkohan anteeksipyynnön velkaa?

Maanittelin hänet alas ruoan tuoksulla. Tulihan hän. Vähän ölövinään. Tuskin hän häntää nosti, kun silitin. 

Otin hänet syliin ja juttelin: - Kuulehan nyt. Turhaan minulle vihottelet. Minä kutsuin sinua eilen joka puolelta, etkä sinä tullut. Tuuliko sekoitti kutsuni? Vai olitko saanut hiiren tähtäimeen? Joka tapauksessa olin kovin huolissani.

Kas kummaa. Ruusa alkoi kehräämään ja antoi minun silitellä. Päivän hän oli kotosalla kiltisti. Ja yöllä hiipi viereeni. Vanha oli unohdettu.

Ohoh, tässä mirri, joka tykkää läträtä veden kanssa!