Ruusa on asustanut tässä talossa ja tällä pihamaalla pian 10 vuotta. Se on hänen reviiriään. Sen opimme, kun saimme vieraita; hyvän ystäväni ja hänen kissansa Williamin.
Eikä Ruusa oikein ystävällinen ollut! Valitettavasti vierailu oli sellainen, etten kuvia ehtinyt ottaa.
Ystäväni hyvää hyvyyttään ja kauniiden odotusten kera tuli kissoineen kylään. Ajateltiin, että Ruusa saa ystävän kauniista William-kissasta.
Mutta auta armias! Oikeastaan nyt emäntä ja vieras tekivät pahan virheen. Minäpä kerron.
Nimittäin Ruusa oli omilla teillään ulkona, kun William tuotiin sisään. Williamilla oli hyvinkin mielenkiintoista tulla uuteen paikkaan ja saada haistella ja tutkia ympäristöään. Minäkin tein tuttavuutta tämän komean pojan kanssa ja sain jo silittääkin.
Sitten koputti Ruusa tassullaan terassin ovea. Päästin hänet sisään.
Kyllähän siinä ensin kummasteltiin ja ihmeteltiin toisiaan; Kaikki näytti ensin toimivan hyvin. Mutta Ruusa köyristikin selkänsä ja häntä oli pörhöllään. Murisivat toisillensa. William karkasi piiloon toisen huoneen sängyn alle. Ja Ruusa perässä. Kun William ei löytänyt sieltä turvaa, hän säntäsi takaisin olohuoneeseen etsimään turvaa. Ja Ruusa vihaisena perässä. Siis tappeluhan siitä syntyi. Hädissämme yritimme ottaa niitä erilleen, ja ystäväni saikin napattua kissansa turvaan. Siinä tilanteessa hän sai Williamilta pelkoraapauksen käteensä.
Minä löin ensimmäistä kertaa Ruusaa ja tempasin hänet syliini ja lukitsin toiseen huoneeseen. William vietiin kulmakamariin, jossa hän heti luikki sängyn alle.
Minä kävin jututtaan Ruusaa. Hänkin sängyn alla. Ei enää vihaisena kuitenkaan. Nähtävästi vähän hämillään.
Ystäväni käsi laastaroitiin. Se ei ollut paha. Mutta vaikeaksi tilanne koitui kulmakamarissa, kun emme saaneet Williamia sängyn alta esiin. Hän mourusi ja sähisi, jopa ulisi ja huusi. Ystäväni oli aivan lohduton. Meidän kissoista ei tullut ystäviä. Ja onkohan William ihan haavoittunut? Pitääkö lähteä viemään lääkäriin? Mutta miten? Ystäväni totesi, ettei hän ole koskaan nähnyt Williamia tuollaisena. Kummallakin oli hätä.
Sain tyynnyteltyä Ruusan, eikä hän koommin minulle ollut vihainen. Annoin hänelle ruokaa, jonka hän söi samalla silmäillen ympärillensä. Lohdutin häntä, että William ei enää häiritse häntä.
Ei se ollut kissojen vika! SYY OLI MEIDÄN IHMISTEN, sillä emme hoksanneet, että Ruusa on tämän talon kissaemäntä ja William vieras. Heidän olisi pitänyt saada tavata toisiaan toisin päin. Ei niin, että William oli sisällä ja Ruusa tuli ulkoa. Hän raukka luuli, että toinen kissa oli vallannut hänen paikkansa. Se olisi pitänyt olla toisin päin. Niin, että Ruusa olisi ollut sisällä ja William olisi tullut ulkoa kuin vieras ikään.
Eihän Ruusa ole ollut vihainen vieraille koirillekaan, kun ovat tulleet ulkoa sisään. Ruusa on ollut ystävällinen ja utelias, mutta ei ole päästänyt koiraa ihan nokkaansa nuuskimaan.
William-raukka oli pari tuntia sängyn alla, ennen kuin saimme sen sieltä esiin. Ystäväni tarkasteli onko tullut vahinkoa, mutta sellaista ei ollut. Mutta auta armias, kun minä menin tervehtimään Williamia! Hän sähisi minulle. Olin siis hänelle yhtä paha kuin Ruusa.
Loppujen lopuksi emme päästäneet Williamia enää sieltä huoneesta pois. Siellä hän nukkui emäntänsäkin kanssa hyvin yön, kun taas Ruusa nukkui minun jalkopäässäni. Seuraavana aamuna minäkin saatoin jo silittää Williamia, kun rauhallisesti juttelin, Ei hän enää ollut minulle vihainen,
Vähän meitä kaikkia suretti se, että kun me ihmiset olemme niin hyviä ystäviä, niin kissoistamme ei tullut ystäviä. Nyyh!
Komea William lähetti kuvansa ja kertoi, ettei ikinä enää halua nähdä Ruusaa! Surku...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!