tiistai 21. toukokuuta 2019

Leiki kanssani emäntä!

Kissa on prinsessa, minä hovineiti!

Näinhän se menee. Olen auliisti tehnyt aina kaiken sen, mitä kissani ovat pyytäneet, nyt tottelen vain Ruusaa. Mutta siinä meillä vasta prinsessa! 

Hän on tullut nirsoksi. Ei tahdo kaikki kissanruoka kelvata, ei ainakaan naudanliha, olen oppinut. Vien sellaiset pussit naapurin koirille. Ruusa vilauttaa käpälällään sitä heristäen ja haluaa ulos korvat luimussa, kun pauhaan sen nirsoutta. Pian hän ilmestyy pellolta mehevä myyrä hampaissaan. Siinä Ruusan herkut!

Mutta en aina tottele sitä, kun Ruusa on jo mennyt petiäni lämmittämään ja minua odottamaan. Se tepsuttaa portaat alas ja katsoo minua ihmetellen: - Nau! Etkö jo tule nukkumaan.
- Kuule, en ihan vielä. On tässä jutut pahasti kesken, sanon. 
Ruusa sipsuttaa takaisin portaat ylös. Nukkumisen sentään määrää emäntä itse.

Ruusa on myös hyvin määräileva leikkimisen suhteen. Hänellä on tietty katse ja tietty ääni, kun hän tahtoo, että leikittäisin häntä. Serkkutyttöni on tuonut mitä koukuttavimpia leikkivälineitä höyhensulkiin asti. Tartun yhteen sellaiseen ja "kurnnn" sitten mennään pitkin sohvia ja lattioita. Kyllä kissa voi ollakin sukkela!

Nyt kun olen tehnyt tuolla pihalla pajutöitä, Ruusa on seuranani, kuten muutenkin siellä ollessani. Vähän olen pelännyt, ettei rautalangan pätkä osu sitä silmiin, kun silläkin leikkii, mutta ne pajunoksat ovat mieluisia. Hän istuu vieressäni ja odottaa, katsoo minua välillä ja naukaisee haastavasti. 


mutta etkö jo voisi leikittää minua?

Odotan... kyllähän tässäkin on narunpätkä!



Vihdoinkin!

Ja voi sitä riemua, kun tartun pajunvitsaan! Hän kurnahtelee riemuissaan ja juoksee salamanan, ei päästä pajunoksan päätä karkuun. Sitten mennä vilistetään ja pyöritään pitkin pihaa. Eikä sellaisesta menosta ehdi kuvia ottamaan. Huh, en jaksa kovin pitkään. 

Sitten taas levähdellään ja jatketaan omia töitä. Ruusa nautiskelee. 

2 kommenttia:

  1. Ihana Ruusa ja niin leikkisä!
    Rapsutuksia täältä.....♥♥

    VastaaPoista
  2. Seuraan teitä, vaikka en itse blogiani päivitäkään. Suren Majurin kohtaloa, Ruusa haluaa korvata molemmat. Kissan viisautta.

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!