torstai 24. marraskuuta 2016

Ruusa aivan villinä!

En varmaankaan vielä ole kertonut eräästä Ruusan leikistä, jota hän harrastaa aika usein. Varsinkin silloin, kun muuta tekemistä ei ole, ja hän etsii huomiota. Vähän vaarallinenkin leikki. Sillä kerran olin astua päälle.

Hän nimittäin tykkää sännätä mattojen alle piiloon ja luuraa siellä. Kuten jälleen tänään. Nyt sain tapahtumasta vähän kuvia, sen mitä ehdin. Hän nimittäin säntää yhtäkkiä maton alta jonnekin muualle ja taas maton alle! Sitä ratia!









Ja taas mentiin. Kamera ei alkuunkaan pysy mukana. Hän nauttii kuitenkin siitä, kun on yleisöä.

Tässä eräs hauska lyhytelokuva kissasta!

maanantai 21. marraskuuta 2016

Majuri Mallunen on ovela!

Olen seurannut noita Malluseni ovelia hommia. Tiedän ne tai luulen tietäväni, sillä lankaan menen yhä uudelleen.

Tiedän yöllä, että Majurilla on tosi hätä ulos, kun se hypähtelee vähän rääkäisten miesmäisesti vatsani päälle ja alas lattialle odottaen, että teen mitä hän tahtoo. Yleensä hän tahtoo ulos. Jos hän tahtoo ruokaa aamuyöstä, nakkaan hänet muitta mutkitta ulos. Joten sen vuoksi hän ei minua enää herättele turhaan aamuyöllä, kuin tosi hädässä.

Mutta sitten. Se ruoka! Majurihan söisi jatkuvasti. Onneksi kissat ovat suuren ajan ulkona ja toisen ajan nukkuvat, joten jokin raja syömisessäkin. Yleensä, jos olen koneella töitä tekemässä, Majuri käy naukasemassa ja tarttuu käpälällä, usein sillä kynnelläänkin jalkaani. Hän tottelee auliisti, jos tiuskasen, että nyt joutuu vähän odottamaan. Nöyrästi hän asettuu kyljelleen matolle ja odottaa silmäillen silloin tällöin touhujani. Sitten mennään yhdessä ruokakupille.

Auta armias, kun olenkin olohuoneen sohvalla istumassa ja TV:tä katsomassa. Sehän ei ole työtä, tietää kissakin sen. Tai hyvässä lykyssä röhjötän puolimakuullani sohvan päässä. Majuri tulee istumaan siihen minun eteeni ja katsoa tikottaa minua silmiä räpäyttämättä. Ja se katse ei ole lempeä syliinpyyntö. Se katse on vaativa. Mitäs emäntä vain jouten makaa!!

Kamalasti anteeksi, kun minulla ei vieläkään ole kuvankäsitte-
lijää enkä saa noita silmiä oikein. Mutta voitte kuvitella!
Yritän sanoa hänelle, että katson tämän kohdan loppuun. Kissan keltaiset silmät ja musta viiru niissä vain katsoa tikottaa. Lujasti. Poikanikin hermostui hänen vaativaan katseeseensa. No, jos hän tahtoo ulos, ei se iso mutka ole avata terassin ovi. Ja selevä! Voin noustakin siitä. Mutta en ruokaa antamaan. 

Ja sen on Majuri oppinut. Nousen, jos hän ulos pyytää, mutta en niin hevillä, jos hän ruokaa pyytää. Sehän on aina isompi mutka. Joten kun vähän kohottaudun, Majuri ottaa muutaman askeleen terassin ovea kohden. Ja aina minä unohdan hänen oveluutensa. Hän todella menee muutaman askeleen ovelle päin, katsoo, että olen noussut täyttämään hänen toiveensa. Sitten se julumettu ottaa äkkikäännöksen ja meneekin ruokakupille. Ja kun kerran olen kuitenkin noussut ylös, lähden nöyrästi antamaan ruokaa.

Siis kuka sanoo vielä, että kissat ovat tyhmiä?


Ps, Majuri on mennyt vieläkin pitemmälle. Hän todella menee ulos asti. Mutta kohta koputtaa tassullaan oven ikkunalasia. Kun päästän hänet sisään, mennään suoraan ruokakupille vaativasti silmäillen, että seuraan perässä. Ehkä hän luulee, että aina kun tulee ulkoa, hän saa ruokaa palkaksi kun tulee sisään minua tervehtimään.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Ruusan marraskuu

Kun marraskuu ja pimeät tulevat, kissat mielellään vain lököttelevät. Tosin Ruusan kanssa pitää välillä leikkiä, ja hän on hermostunut, kun ei tiedä oikein mitä tehdä.

Vai mitä Ruusa oikein tuumailet?

Kas aurinko! Pitäisköhän mennä ulos?

 Mihinkähän kaikki myyrät ja hiiret ovat kadonneet. Ei lumessakaan mitään jälkeä.

Huomaakohan tuo emäntä, jos muutaman rönsyn tästä nappaan.

Mukavasti tuo patteri tuolla takamusta lämmittää.

Taas on emäntä tietokoneella. Tarttis vähän rapsutusta.

Kun ei aina jaksaisi nukkuakaan. Pihalla ei tapahdu mitään.
Sisälläkään ei tapahdu mitään.

Niin se on, että elämässä pitää kaikki elämä tehdä itse!
Näillä on sentäs hauskaa, tai ainakin heidän emännillään!