Ollaanko kotona vai mennäänkö taas?

Täytyy olla jonkinlaista kiinnostusta kissojen sielunelämää kohtaan, kun viitsin niitä seurailla ja ihmetellä. Näin taitaa olla useallakin kissaihmisellä. Kuten myös koirien kanssa varmaan.

Minä olin pari yötä poissa, eräillä synttäreillä vähän kauempana. Nyt otin sisälle kuitenkin heikkalaatikon. Kissat saisivat olla sisällä yöt. Naapuri kävi päästämässä heidät ulos ja sisään ja antamassa heille ruokaa. Hiekkalaatikko oli käyttämättä. Niin ovat tottuneet odottamaan ulos pääsyä.

Kaikki oli sujunut hyvin. Ja kissat juoksivat autotalliin perässäni, kun ajoin kotiin. Olivat ilosia tulostani. Toki heille kerroin lähdöstäni jo ennen matkaa. Ruusa kuunteli vähän korvat luimussa ja potkaisi kerran hiekkalaatikooa. Majuri tapansa mukaan tuijotti minua pitkään suurilla silmillään hyvin kysyvästi.

Entäs nyt?! Nyt he ovat testanneet minua. Pysyyköhän tuo emäntä nyt kotona vai lähteekö se taas jonnekin? Mites sellaista testataan?

Tällä tavalla: Kissat tahtovat ulos ja pian koputtelevat tassuillaan oven takan sisään. Ei he nälissään sisään tule. Ehkä halauksen ja huomatuksi tulemisen tarpeessa kylläkin. Ja taas mennään ulos. Ja taas tullaan sisään. Oven saranat siinä kuluvat. Näin tehtiin koko eilinen päivä ja vielä aamullakin. Nyt vasta kissat ovat rauhoittuneet ja nukkuvat tahollansa. 

Nauratti tuo homma. - Joopa joo. Kotona ollaan. Ja te voitte taas tehdä mitä haluatte, mennä ulos ja tulla sisään vaikka sata kertaa päivässä, sanoin kissoille! 

Kissat vilkaisivat minuun aika ovelasti. Otin pari kuvaa Majurista.

Onkohan se emäntä kotona tosiaan?

Pääsisiköhän käymään ulkona?

Minä täällä taas!

Onhan tuo laukku jo kuitenkin purettu.

Jospa kävisin vähän ulkona

Tuolla se emäntä istuu kutimensa kanssa. Minä täällä!!!

Olehan hyvä, Majuri, mutta eikös tämä ole jo vähän minun kiusaamista.

Ei kai se emäntä jo suuttunut. 

Voishan se emäntä tehdä meille tähän ihan oman luukun.
Mutta kai se on jo uskottava, että emäntä on kotona.
Nyt kyllä tarttis ihan vain käydä pissalla.

Näinköhän siinä kävisi, jos luukku olisikin?

Kissan matokuuri

Kaikenlaista kissa-asiaa tässä purkanut. Vielä on yksi. Se viheliäinen matokuuri!

Annoin jo aikaisemmin Majurille Mirrixiä, jonka hän huomaamattaan nieli. Sen mustassa turkissa kun näkyy niin selvästi nuo tihulaiset, pienet valkoiset madot (muistuttavat valkoista riisiä, kissanheisimadon jaokkeita). Minusta tuntui, että ne loppuivat. Tai ei ehkä sittenkään.

Juttelin apteekissa noista. Farmaseutti meinasi, ettei Mirrix oikein riitä ulkokissoille. Pitää olla vahvempaa. Ok. Olen ennenkin sellaisia antanut, taisi olla Alixur viimeksi. Nyt päädyin kertalääkkeeseen Drontal vet. Lääkitys kun olisi päivässä selvä. Varmuuden vuoksi ostin toisenkin paketin, näin neuvottiin. Viikon päästä uudelleen.

Kun he tulivat aamulenkiltään monen tunnin päästä, päättelin, että ovat tosi nälkäisiä. Niihin annoksiin haarukalla jauhoin tämän Drontal-tapletin ja sekoitin hyvin ruokaan sitä entisestään hienontaen.

Kun kissat saivat sen annoksen nokkansa alle, oli vain yksi nuuskaisu, Majuri maistoi ja käveli pois. Ruusa nakkasi tassuaan ja sen selkälihakset värisi. Hän katseli minua ihmeissään, että mitä tuo emäntä nyt heille syöttää; myrkkyä?

Kyllähän minä selitin ihan rehellisesti, mitä varten siinä on outo haju ja mitä se on. Ei auttanut.

Molemmat kissat halusivat ulos.

Parin tunnin päästä he tulivat takaisin ja puolijuoksua menivät ruokakupille. Nähtävästi myyräpyynti ei oikein onnistanut. Näyttivät olevan nälkäisiä. Jopa nyt?

Eikä mitä. Majuri vähän maistoi, Ruusa nuuskasi.

Minä olin siinä välissä käynyt kaupungilla ja salaojatalkoon vuoksi ostin itselleni kiireisen ihmisen muonaa, kananrintaa. Huomasin, että Ruusa oli tuolilla sen paperia nuuskimassa. Hyppäsi jopa pöydälle, mitä kissani eivät tavallisesti tee. Siis Ruusa oli tosissaan nälkäinen. Mutta lääkeruoka ei maistunut.

Annoin säälistä heille matoryypyt (punaista luomumaitoa). Ja kyllä he litkivätkin, jälleen vuorotellen, kuten heillä on tapana.

Kun muuta ruokaa ei tippunut, Ruusa varsinkin näytti minulle närkästyksensä. Hän istui selin minuun ja oli korvat luimussa. Jälleen selitin, että muuta ei tipu.

Loppujen lopuksi siinä kävi niin, että Ruusa söi annoksensa, pitkin hampain ja meni nukkumaan.

Mutta Majuri tollotti minua kysyvästi, kuunteli kyllä, kun taas selitin asiaa ja sitä kuinka lääke on ennenkin hänet parantanut. Majuri vain katseli minua vähän sen näköisenä, että 'eikö tuo ihminen ymmärrä'. Minähän olen jo kiltisti yhden kuurin syönyt. Se riittää.

Olisikohan noin? Ei hänen turkissaan ole mokomia valkoisia ötököitä näkynyt. Mistä me tiedämme kissojen maailmaa? Eikä tuo paksukainen näytä kyllä niistä kärsivän, on painava, pullea ja kiiltäväkarvainen. Lihaksiahan se vain on (öhöm), hän sanoisi. Mutta olen kyllä häntä vähän lihavaksi nimittänyt. Mutta jos minä annna liian vähän ruokaa, hän vipeltää naapurin navettaan omille apajilleen.

Niinhän siinä kävi, että Majurille piti antaa periksi. Nakkasin hänen ruokansa 'solokkuun' ja annoin ihan puhtaan lautasen. Kylläpä hän kehräsi hyvästi ja kyhnytti jalkojani.

Mitenkähän muilla toimii tuo matolääkitys? Mitä teen, kun tuo lääkitys pitäisi uusia?

Näinkö sen pitäisi tapahtua? Olen sitäkin tehnyt.

Tai näin...pitkästi selitystä!

Ruusa hullaantui leikkimään oravaa!

Taas oli ihmettelemistä kissoilla, kun ulos nokkansa aamulla pistivät. Lunta! Jopa 20 cm! Ehei! Ei tassua paljon kasteltu. Livahtivat eteisen lattian alle.

Mutta odotapa, kun emäntä tuli ulos kolaamaan polkuja. Riemu repesi, kun he hyppelivät lumikokkareiden kanssa! Tuttua kaikille kissaihmisille?

Ruusan piti riemusta puuhunkin kiivetä. Silloin viimeistään kaivoin kameran taskustani, Sillä näin mitä Ruusa halusi minulle näyttää. Hän kun oli katsellut tarkasti oravaa ja oppinut jotakin.

Noh! Tämä oli arvelua. Kyllähän kissa osaa vaikka mitä. Ilman opettajiakin.

Nytpäs näytän emännälle yhden tempun.

Yksi, kaksi, koooolme!

Emäntäkin säikähti niin, että kamera käsissä liikahti!

Täällä ollaaan! Näkikö emäntä. Vähän se hirvitti (häntä paksuna)!

Mikään ei voi estää hyppivää kissaa! Tässä se on testattu! Yli 190 cm!

Kissa ja sauna

Kun vierailen Oulussa, se on aina mukavaa piristystä kissoille. Näin kuvittelen. Kissat voivat tietenkin olla eri mieltä. Reilun tunnin ajomatka ei kuitenkaan aina ole yhtä mukava. Viimeisimmällä matkalla Majuri suorastaan ulvahti takapenkiltä korissaan. Ruusa istua killitti viereisellä penkilläni edessä. Tämä johtunee varmasti siitä, että olen ostanut Ruusalle oman kuljetuskorin ja Majuri saa asustaa vanhassa isossa. Uskon, että Majuri oli aika loukkaantunut jäätyään sinne yksin ja vieläpä takapenkille, koska mitään muuta tarvetta ulvahduksiin hänellä ei ollut.

Joka tapauksessa otan ne joskus mukaan ihan senkin vuoksi, etteivät unohda autokyytiä. Tosin Ruusa tulee minua usein vastaan postilaatikolle, jonka ääreen auton kanssa pysähdyn kaupungista tullessa. Silloin nappaan Ruusan kyytiin kotiportille asti. Viimeksi kun tulin autolla kotiin, hyppäsi Ruusa autoon ihan itse sitä lähemmin taas tutkimaan. Hyvä että pois sen sieltä sain. Joskus sille käy vielä köpelösti, jos erehtyy kyytiin minun huomaamattani.

Yleensä Oulusta tullessa päästän kissat pois koreistaan Tuomiojantien mutkassa. Sekin sen vuoksi, että he saavat tutkia autoa ja samalla katsella ikkunasta. Aluksi he tuppaantuivat syliini, mutta kun komensin heidät vihaisesti takapenkille, ovatkin he pysyneet siellä. Varsinkin Ruusa on jo ihastunut takaikkunalla köllöttelyyn maisemia katsellen. Mutta Majuri on rauhattomampi.

Kuten olemme varmaan kaikki oppineet, kissa ei koskaan nuku ihan yhdessä paikassa. Mutta vieraillessaan Ruusa tietää varman hyvän paikan, jossa hän saa olla rauhassa. Ja se on sauna. Varsinkin kun sitä on vasta lämmitetty, niin onpas lököset olot! Usein laitammekin sille jonkin liinan nukkuma-alustaksi, mutta arvanneehan se. Kissa asettuu siihen mihin haluaa.

Meillä oli ennen Iita-kissa, joka tykästyi saunaan, istui muiden kanssa jopa lauteilla eikä kavahtanut edes löylyjä. Viimeistään löylyjen lyönnissä muut kissat ovat livahtaneet saunasta hädissään pois. Mutta Iita nautiskeli siinä missä mekin! Taisi luitakin jo kolottaa. Hän kun eli yli 20-vuotiaaksi.

Uteliaisuuttaan Ruusa ja Majurikin työntävät nokkansa joskus saunaan ja kiipeävät jopa lauteille, mutta pian livahtavat pois. Saunan ovessa on alhaalla aukko, josta juuri ja juuri mahtuvat ulos. Hauskinta onkin seurata, miten siitä Majuri selviää. Nippanappa, kun oikein littanaksi hivuttautuu. Nykyään hän ei saunaan asti tulekaan. Nauravat hänelle, ylhäiselle kollille!

Olisi mukava lukea muiden kissojen saunakokemuksia! 

Kissojeni tapatottumukset

Olen varmaan ennenkin tästä kirjoitellut, mutta kerrataanpas vähäsen. Onhan kissani pärjänneet minun kanssani jo neljättä vuotta. Kaikenlaista on sattunut, mutta hengissä ja hyvin voipina ollaan.

En ole opiskellut kissojen ruokailuajoista enkä ravinteista. Huh, sitäkin oppia on paljon.

Mutta niinhän se äidin osakin menee, vaistonvaraisesti. Kun jokainen lapsi on yksilö. Jokainen kissakin on yksilö. Hyönteistieteilijät löytävät hyönteisestäkin yksilön!

Sen ymmärsin, kun navetasta lämpimään lehmimaitoon tottuneet pennut hain luokseni, että pyysin purkillisen sieltä maitoa mukaan. Tuntevat olonsa kotosammaksi. Olin onnessani kun löysin kaupastakin 'luomumaitoa', ihan punaista sellaista. Kissat hyväksyivät senkin  ja osaavat pyytää sitäkin. Kulkevat jääkaapin ja minun väliä ja osaavat kertoa asiasta. Usein pistän kuumaa vettä pohjalle ja sitten maitoa. Hyvin kelpaa, eikä ole niin rasvasta. Itse käytän sitä kahvin sekaan ja pullien paistoon. Itsellekin laktoosihäiriöiselle on hyvää, ei aiheuta vatsankiehumisia. Joskus kun annoin kissoille sinistä maitoa, he olivat heti ripulilla. Tästä voi oppia jotakin.

Se on jännä miten kissa osaa pyytää haluamansa. Kun hän haluaa kissanruokaa, hän tulee hakemaan naukasulla ja menee lautasensa luo. Jos maitoa, hän kiehnää jääkaapin edessä. Jos ulos, hän tepsuttaa ovelle ja katsoo välillä, ymmärsikö emäntä. Joskus mennään toisellekin ovelle. Tai kolmannelle. 

Kesäisinhän kissat ovat melkein ulkona, nukkuvat terassilla tai kahvilassa. Yöt, varsinkin Ruusa, on oppinut nukkumaan jalkopäissäni, siis sisällä. Majuri vahtii taloa vieläkin terassilla. Mutta kun yö menee pakkasen puolelle, Hakkaa tassullaan terassin ovea ja  hiipsii mielellään sisään.

Olen sallinut heille kaiken tämän. Saavat mennä ulos ja sisään kuten tahtovat. Vain jos lähden jossakin käymään ja olen pitemmän ajan poissa, nostan heidät ulos. He kuulevat auton äänestä, että emäntä lähti. Myös kuulevat auton äänestä, että emäntä tuli ja tulevat autotallilla vastaan.

Mutta se ruokailu. Oikeastaan olen antanut heille ruokaa, kun ovat sitä pyytäneet. Usein kun he tulevat sisälle, vaikkapa myyräjahdista, vatsa siis pullollaan, he odottavat että annan heille pussiruokaa. Vähän niin kuin jälkkäriksi, kiitokseksi! Ja sitten osa ruoasta jää lautaselle kuivumaan. Kummasti he ymmärtävät sitten, kun tahtovat lisää. Tuoretta sellaista. Olenkin vienyt heidät lautasen eteen ja koputtanut siinä sormeani. - Ei mitään ennen kuin lautaset ovat tyhjiä! Usein he ymmärtävät yskän, eivät aina. Kun kaikki kissanruokakaan ei ole mieluista. Mokomat nyrpistelijät! Olen kyllä sitten muistanut heitä kehuakin, kun lautanen on puhtaaksi nuoltu. Vaikka harmillisen usein saan sitten laittaa niitä lautasia likomaan. Alla olevissa kuvissa hiukan kehonkieltä.

No! Eikö sitä ruokaa jo kuulu!

Kyllä tämä kissanelämä on ilkeää anelemista!

Ja mikä pahinta! Majurilla on tapana ottaa lautaselta lihaklöntti lattialle ja syödä se siinä. Lihaliemestä jää inhottavat läikät lattiaan, jotka eivät lähde kuin liottamalla, jos en ehdi heti sitä pois pyyhkimään. Ruusa syö kiltisti lautaselta, usein  vieläkin jopa niin, että noukkii käpälällä isomman lihapalan suuhunsa kuin haarukalla söisi. Ei viikset sotkeudu liemessä. Hieno neiti kun on!

Tällaisia tapoja ei sitten saakaan helposti pois, kun ne kasvaa kissalla kiinni! Varokaa siis kissankasvattajat! Hankaliin juttuihin pitää tarttua heti!

Tosin tuntuu, että he syövät ihan kamalasti. Matokuurinkin jälkeen. Ulkoilma ja kulku pelloilla antaa suuren ruokahalun. Rahaa kuluu kissanruokaan ja ne paketit ja purkit ovat usein raskaita kantaa. Ja olen havainnut, että suuri on hintaero. Lidlistä saan kaikkein edullisemmin, joten olen usein sieltä hakenutkin sitten kassillisen. Siwassa on kallein kissanruoka. 

Miten ne kissat ennen tulivat toimeen? Eihän niille mitään erityistä ruokaa ostettu. Kelpasi perunan kuoretkin!

Kun teen usein illalla yömyöhään toimiani, kissat ovat huomanneet, että kun minäkin otan pienen yöpalan, se kuuluu heillekin. Kyllä he älyävät liian paljon!! Siitä kiukustun, kun tulevat häiritsemään työtäni. 

Jos siis emännällä ovat huonot tavat, niin ovat kissoillakin. Ketä silloin syyttää!

Kissojen loukkaavaisuus - herkkä Majurini

Majuri on aivan liian herkkä kissa. Se on myös aivan ihmeellisen kiltti, nöyrä ja sopeutuvainen. Ruoka-asioissa se on melkein kuin koira. Ja oikea kulinaristi. En aina tiedä mitä sen kanssa teen.

Majuri vaistoaa asioita. Hän tietää, että Ruusaa ei sovi häiritä, vaikka hän onkin vallannut vuorostaan Majurin nukkumispaikan. Puolestaan Majuri kyllä vuorostaan  valloittaa Ruusan nukkumispaikat, jos ei Ruusa ole paikalla. Edelleen he joskus nukkuvat vierekkäinkin, tosin harvemmin. Edelleen he sopuisasti syövät jopa samalta kupilta. Varsinkin maitokuppi on se, jossa otetaan vuorotellen 10 kielellistä ja vaihdetaan.

Ja Majuri vaistoaa, milloin minulla on jotakin oikein tärkeätä koneella. Hän makaa vieressä ja odottaa. Ehkä hän ymmärtää sanan 'odota'.

Mutta kyllä minua vähän surettaa Majurin ruokatottumukset. Hänhän söisi koko ajan!!! Kun itse syön, ja hän sattuu olemaan sisätiloissa, istuu pian edessäni kuolaava suurisilmäinen eläin katsomassa minua rukoilevasti. Siis kuin koira! Onneksi hän istuu hiljaa ja odottaa, ei nau'u, eikä tartu kynsillään sääreeni, kuten muuten, jos en tarpeeksi huomaa häntä, kun hän tahtoo OMAA ruokaansa. Hän ymmärtää, että nyt on edessä hmisen muona, jotain parempaa. Siinä pitää olla aivan erityisen kuuliainen ja odottavassa asemassa. Turkanen! Olenhan usein antanut hänelle palasen makkaraa, juustoa, pullaa, chipsiä, popcornia, homejuustoa ja pähkinöitä. Kaikki katoaa alta aikayksikön Majurin suuhun, ja kohta taas killottaa edessäni anovin katsein. OLEN KASVATTANUT KISSAANI VÄÄRIN! Olen joskus lukenut, että kissa tietää minkä  verran syödä, koira ei.

Tässä yksi ele loukkaantumisesta, kun selkä on käännetty.

Majuri on oppinut, että kun oikein intensiivisesti katsoo, voi saada jotakin todella hyvää, parempaa kuin kissan ruoka. Joskus työnnän hänet ulos, kun en  voi kestää sitä katsetta. Silloin hän on eri toten loukkaantunut. Saattaa olla, että ei tulekaan sisään pitkään aikaan. Kissaani ei työnnetä ulos. Hän kun haluaa itse päättää milloin on ulkona, milloin sisällä.

Viime yönä tein myöhään koneella töitä, kun Majuri tuli siihen naukumaan. Hän tahtoi yölläkin ruokaa!! Kun naukuminen ei auta, hän iskee kyntensä sääreeni, eli tulee tosi liki. Potkasin hänet pois. Hän läsähti matolle odottamaan. Ja kohta tuli uudelleen. Silloin korotin ääntäni ja huusin, että ei ole tarkoitus syödä yöllä!! Kissa hävisi. Mutta kohta tuli luokseni aika äkäisellä naukasulla. Lähdin hänen jälkeensä. Nyt hän oli menossa ulos. Korvat luimussa hän meni edelläni ovelle, eikä hyvästellyt minua, kun oven avasin. Sinne  jäi!

Hän mössötti minulle! Ihan selvästi. Aamullakaan hän ei tullut pitkään aikaan. Ja kun hän tuli, hän vähän ylpeän näköisenä käveli ruokakupilleen. Kun otin hänet syliini aamutervehdykseksi, kuten yleensä joka aamu, hän vain käänsi päänsä pois. Ei kehrännyt kuten yleensä.

Siis voiko kissa loukkaantua tosiaan tuollaisesta!?