Kaikki liikkuva kiinnostaa kissoja!

Jälleen kerran ihailin kissojen kärsivällisyyttä ja syvää uteliaisuutta pientäkin liikkuvaa kohtaan.
Näpsin kuvia ja odottelin kissojen kanssa, josko jotakin tapahtuisi. Minä aika kärsimättömänä jo.
Mitään ei tapahtunut.

Hei kaverit! Mitä teillä siellä oikein on?

Meillä on liikkuva objekti.

Miksi minä en sitä näe?

No joo, taitaa olla pikkuinen hämähäkin poikanen.

Kumpikohan sen nappaa suihinsa?

Niin suloinen pikkuinen. Eihän tuota raski.

Hei vieläkö te sitä jaksatte?

Onhan tässä puolisen tuntia mennyt. Kyllästyttää jo!

Mitäs jos jo napattaisiin se.

Älä vihti. Antaa sen olla. Missähän sen äiti on?

Se varmaan etsii äitiään.

Siihen he jäivät, kumpainenkin. Ihmettelemään. Ihastelemaan pientä ja sen kulkua. Eivät koskeneet.
Emäntä vain kyllästyi sitä katselemaan...

Ruusa on rakastunut Nalleen!

Nyt sen vasta ymmärrän, miksi Ruusa pyrkii aina vain tuonne poikani perheen huoneeseen, mihin hän ei saisi mennä. Se ei ihan uhmaakaan ole.

Olen nimittäin oikein seuraillut miten hän sen tekee. Nyt otin kameran esille ja katsotaan mitä tapahtuu. 

Kai pitäisi käyttää videota, mutta mieluummin otan vanhanaikaisesti näitä kuvia. Enkä tietenkään ehtinyt saada kameraa auki. Ruusa nimittäin kehonsa painolla pukkasi tuvan raskaan oven auki. Jos ei ensi yrityksellä onnistu, hän ottaa vähän vauhtia ja niinhän se ovi antaa periksi. 

Nyt ehdin katsoa, miten hän avaa tuon kamarin oven, jota poika ei ole vielä saanut niin kuntoon, että sen saisi kunnolla kiinni, maalaamatta ja viilaamatta ja ilman lukkoakin vielä. Siitä Ruusa suoriutuu helpommasti. Käpälällä kaivuuta. Vilaus vain ja se on 'turvassa'. Ovi pitää pientä ääntä mennessään jälleen kiinni. Siitä usein tiedän, että taisi Ruusa taas mennä kamariin.

Olin vasta huoneessa tuulettanut mattoja ja vuodevaatteita ja vähän vaihtanut tyynyjenkin paikkaa. Joten se peti ei ollutkaan enää samanmoisessa järjestyksessä kuin ennen.

Ensin hän kuitenkin hyppäsi pikkupöydälle jyrsimään liljan oksia. Maiskis!

Hän pyörähti ympäri tuossa keltaisen peitteen sängyssä. Selvästi haki jotakin. Sitten kurnahti ja katsoi toista sänkyä. Kurnau!

Hän hyppäsi toiseen sänkyyn. Ja siellähän se oli! Se suuri vaalea, pehmeä nalle, jonka nyt olin siirtänytkin toiseen sänkyyn. Ruusa oli onnellisen näköinen, kun löysi sen, nuuhkaisi sitä vähän sieltä täältä, asettui sen päälle 'leipomaan' ja kehräämään, kunnes  asettui keräksi sen viereen.

Herran jestas tuota minun sirpukkaani! Nallen vuoksihan hän aina tuonne kamariin hakeutuu.Ruusa on ihastunut isoon nalleen!

Nallen avulla yritin sitten saada Ruusan pois tuolta kamarista. Toin nallen istumaan olohuoneen tuolille, odottamaan Ruusaa. Näytinkin sen Ruusalle: - Täällä se sinun kultasi nyt on.

Ruusa näytti loukkaantuvan. Paikka ei ollut oikea. Tuskin hän vilkaisi nalleaan, hyppäsi pois ja lähti kävelemään häntää vänkkyrästi pyörittäen. Kai hän tykkäsi niin huonoa, kun katosi kokonaan. Löysin hänet myöhemmin  vinttihuoneesta nukkumasta.

On tuolla Ruusalla metkunsa! En ihan aina häntä ymmärrä. Olisko tuo suhde nallen kanssa niin intiimiä, että Ruusan pitää saada olla kamarissa ihan kaksisten ja aivan rauhassa muilta? 

Vein nallen takaisin kamariin.

Tässäkin yksi rakastunut kissa!

Kissojen uusi leikkikalu

Entisaikaan ei tullut mieleenkään ostaa kissoille mitään ihmeruokia ja kaikkein vähiten viihdyttää heitä jollakin ostosilla vempaimilla. Itse he saivat ravintonsa pyytää ja syödä niitä jätteitä, mitä talosta joskus sai. Muistelen lapsuudestani, että se oli melkein vain maito, jolla he elivät. Se maito haettiinkin suoraan naapurin lehmiltä tinkimaitona, joten se oli rasvasta ja tuoreen ravitsevaa. Muuten kissat saivat hakea ruokansa ulkoa, varsinkin kesällä.

Joten en todellakaan ole tottunut, että kissat tarvitsisivat jotain erityistä leikkeihinkään. Se on ollut minullakin jokin narunpätkä, johon on kurtattu paperinpala tai vanha lankarulla. Oikeastaan kynä on ollut Ruusalle rakkain lelu.  Tosin serkkutyttöni on hemmotellut kissojani tuoden heille tuliaisiksi ja joululahjoiksi kaikenlaisia tekohiiriä, rimpuloita ja porkkanoita ja nauraa räkättänyt kissoille niitä leikittäessä. Joku  voi olla ihan hulluna kissoihin. 

Nyt kun olin Pyhätunturilla hiihtämässä ja jätinkin kissat kotiin muiden hoiviin, niin ajattelin, että ansaitsevat jotakin. Niin hyvin he olivat 'hoitaneet' kolmea eri hoitajaansa. Ainakin eräs yövieras sanoi, että ei siinä paljoa nukuttu, kun kissat hyörivät hänen kimpussaan yölläkin. Eikä virkkauksestakaan ollut tullut mitään, kun aina jompi kumpi oli puremassa lankoja. Taisi kissoilla olla vähän huoli huomatuksi tulemisesta, ja pitivät seuraa vierailleen. Noh, nauraa hyrissyt oli tämäkin hoitaja kissoille. 

Ostin tällaisen tunnelijutun, jossa oli roikkuvaa leikkipalloa ja ikkunoita. Arvata voi, että Ruusa oli heti uteliaana sen kimpussa, leikki palloilla, kurkki ikkunoista ja temmelsi niin, että koko tunneli pyöri lattialla. Ei siinä paljoa kuvia ehtinyt ottaa.

 

Mutta arvatkaa miten Majuri reagoi? Se pörhisti heti häntänsä, kun ulkoa sisälle tuli ja näki mokoman vempaimen. Varovasti se sitä haisteli. Sitten se jäi jonkin matkan päähän katsomaan miten Ruusalle käy. Nyt kun vempain on ollut tässä jo pari päivää, Majuri ei ole siihen kajonnut, vähän korvat luimussa sen ohittanut. Näin erilaisia ovat nämä sisarukset.

 

Tuonne jäi tuolin alle Majuri kuikkimaan ja ihmettelemään sitä ensimmäisenä päivänä.

Toisena päivänä ei välittynyt siitä ollenkaan.

Kolmantena päivänä sitä ei ole vieläkään olemassa hänelle.

Saas nähdä. Vienko vempaimen vintille muiden romujen joukkoon? Se maksoi sentään 10 euroa Lidlistä. Toisaalta kissoja kiinnostaa hanget ja aurinko nyt.

Tämä on huippu! Itsekin saisi leikkiä.

Ruusan piti kokeilla palotikkaitakin

Ruusa on kyllä extra-utelias kissa. Olen löytänyt häntä kyllä mitä ihmeellisimmistä paikoista. Ja aina löytyy jotakin uutta. Yksi päivä ihmettelin, että kuka se tuolla eteisen katolla rymyääpi. Menin ulos katsomaan ja odotin harakan tai tikan näkevän. Ruusahan sieltä kurkkasi pikkuisen voitonriemukkaan näköisenä.

Tänä päivänä hän piti pienen näytöksen meille kaikille (pojan perhekin ihmettelemässä).

- No voihan nenä. Ja kun minun piti näyttää.

- Ootappa vaan, kyllä se tästä.

- Haaveilen sirkustaiteilijan urasta...

- Hupsista, lipeää se paremmallakin.

- Välietappi.

- Sitten jatketaan...

- Hei, tässä pysyy jo tassutkin.

- Helppo homma!

Mutta jotkut ne osaavat ottaa rennommin!

Pärjäisiköhän Ruusa tässä sarjassa?

Kissojen kevätkeskustelu

Kaverukset Ruusa ja Majuri istuvat nyt jo sulan puutarhapenkin päällä ja ihmettelevät.

- Aina harmaata. Missähän se aurinko viipyy?
- Se on unohtanut meidät. Tylsää.

- Emäntäkin tuolla ikkunassa tiiraa.
- Varmaan sekin aurinkoa etsii.

- Tympäsee tämä märkä.
- Tassutkin aina kastuu.

- Myyrätkään ei viitsi nokkaansa hangen alta juuri pinnalle pistää,
kun aurinko ei ole esillä.
- Lähtisköhän sisälle nukkumaan?

- Ei nuo linnutkaan oikein innosta.
- Sen kun hyppäät puuhun. Sinua voisi joskus onnistaakin!

- Sinähän taidat keljuilla minulle.
- En nyt sentään. Lähdetään sisälle taloon Tässä kastuu takamuskin.

Tunnethan tämä nätin laulun 'Kissanpentu', Leevi and the Leavings

Kissataiteilijoita

Otsikko on vähän harhaanjohtava. En tarkoita sillä kissoja, jotka taiteilevat, vaan ihmisiä joiden taideaiheena ovat kissat. Niitähän on vaikka kuinka! Kaikki muistavat Gallen-Kallelan "Akka ja kissa", esimerkiksi.

Tuossa kerran selailin nettiä ja löysin sieltä aivan ihastuttavia sivustoja, joita haluan tässä vähän virikkeeksi esitellä kuvineen.

Tämä ihastuttava kuva on Kissakartanonen taidetta, josta kuva ylhäällä. 

Tällainen kartano sijaitsee lähellä Jyväskylää Kuohun kylällä. Siellä elelee kaksi taiteilijaa; Jokke ja Helvi Sivén. Helvi maalailee ja Jokke kaivertaa puusta (vieressä oleva kuva).

Jospa sinne pääsisi joku päivä käymään!

Toinen mukava paikka olisi varmaankin Keijumökki Killinkoskella (nyt en ole kyllä oikein kartalla). Kuva villahuivikissasta alla.

Kun joskus matkaan pääsisi, niin tässäkin olisi yksi suunta! Ihania paikkoja koko Suomi täynnä.

Löysin kolmannenkin kissatapauksen netistä (no varmaan niitä olisi paljon enemmänkin) ja se osui aivan tuohon viereen, nimittäin Raahen Lukioon!

Siellä nimittäin kuvataiteessa on avattu upeat nettisivut, jossa esitellään oppilaiden taidetta.

Joskus olen itsekin täydentänyt sellaista kotisivua omalla koululla, mutta nyt en ole katsastanut, miten siellä oppilastyöt ovat esillä.

Joka tapauksessa ihastuin tähän kuvaan, jonka tekijä minulla ei ole tiedossa. Valitettavasti en enää löytänyt kuvaa netistä, jotta olisin voinut laittaa tähän nettiosoitetta.

Jos tekijä tämän sivun löytää, hän voisi kertoa minulle Toivottavasti hän ei tykkää huonoa, jos otan tuon nettikuvan tähän kissojen kunniaksi esille!

Se on minusta niin hellyttävä!

Tietääköhän kissa, millainen linssi- ja taidelude hän onkaan!

Jotta pääasia ei unohtuisi, niin tässä omat kultaiset kissani! Terveisin Majuri, Ruusa ja muori!