Kissat Salla-tunturin rinteillä 3

Ei sille mitään voi! Niin helpolta kuin kissojen mukanaolo viikon lomalla kuulostaakin, niin ei se sitä ihan ole. Kissoilla on oma tahto ja oman tapainen elämänsä. Mökki oli aika pieni ja kissojen ulkona olo kuitenkin vähän hepposta sen vuoksi, kun he eivät aamulla eikä päivällä uskaltautuneet juurikaan olemaan ulkona, terassilla vain kävivät kuikuamassa ja äkkiä takaisin sisälle turvaan.

Heillä oli pissalaatikko yhdessä nurkassa. Yleensä aamuyöstä he tekivät tarpeensa. Eihän se mitään. Mutta Ruusaa vaivasi yksi asia!! Ylisiistinä kissana sitä häiritsi laatikosta tullut haju, vaikka sitä kuinka peitti. Aamuyöstä alkoi kuulua kauhea raapiminen, kun se etsi kivilattialtakin peitettävää, hirsiseinastäkin sitä ja mikä kamalinta, kuivauskaapin metallisesta pinnasta. Ei kynsistä mitään naarmuuntumisjälkiä jäänyt, mutta arvatkaa mitä on herätä aamu viiden jälkeen sellaiseen kauheaan rumpaamisen, mitä se tassuilla teki onttoon kuivauskaapin seinämään. Asiaa auttoi sitten vähän, kun siirsin pissalaatikkoa muualle, mutta kamala raavinta oli joka aamuista. Eikä se mitään auttanut. Ruusalla on siisteysneuroosi suorastaan!!!

Toisekseen, pienen tilan vuoksi kissatkin kaipaavat omaa rauhaa. Ruusa ketteränä löysikin sen tuolta saunan ylisiltä, mutta Majuri-parka naukui sinne niin, että hänet oli nostettava ylös. Siellä he nukkuivat ne hetket päivästä, kun ihmiset olivat tunturissa hiihtämässä. Tunsivat olevansa ylhäällä jotenkin enemmän turvassa. Sieltä oli muutenkin mukava katsella alas ikkunoihin. Kissa on aika kekseliäs!!

Lähtöpäivänä tulikin sitten paha paikka. Ruusaa ei saanut enää päästää vintille. Sinne ei ihminen pääse. Mitenkä sitten vikitellä vastaanhangoitteleva kissa sieltä pois? Joten tein kaikki kommervenkit, jotta olisin voinut estää Ruusan hyppäämisen ylisille. Tuntui, ettei mikään auttanut. Ruusa vain haki hyvää hyppäämisalustaa. Vaikka sohvan päältä asti! Tai jopa lattialta!

Niin epäilyttävältä se näytti, että hoksasin lopulta sitoa Ruusa valjaisiin ja kaksinkertainen remmi kiinni matkalaukkuun, jota pakkailin. Olihan Ruusa-tyttö vähän ihmeissään! Yritin heille selitellä, että nyt pakataan kotimatkaa varten, eikä mennä enää turvaa hakemaan mistään piilopaikoista.

 

Kuvassa näkyy lieka ja Ruusan korvien luimisteleminen. Majuri otti lohdun ja lutkutteli minun angoraista villatakkiani.

 - Miksi minä en saa tehdä kuten tahdon?kysyy Ruusan surulliset silmät.

Ruusa olikin sen verran rauhaton ja kiukkuisen näköinen, että laitoin sen odottamaan kantalaukkuun matkantekoa. Majuri seurasi ihan rauhassa pakkaamista välillä tuvan sohvalla, välillä terassin portaalla. 

Kotimatkasta sitten selvisimmekin aika hyvin. Kiitos kissoille siitä!

Kiitos Sallalle, sen ihanille laskukilometreille (kolmekin kilometriä melkein pelkkää laskua) ja suosiollisille keleille! Jalat siinä väliin tärisivät kyllä noissa mäissä. Kissoista en tiedä, eivät tainneet paljoakaan nauttia. Ylisin oli paras paikka ja hiljentynyt mökkikylä iltasella!

Ehjinä ja terveinä kaikki kotona jälleen!

Kissat Salla-tunturin rinteillä 2

Kyllä sitä aina hämmästyy ja yllättyy noiden kissojen toilailuista tai viisaudesta!

Ensinnäkin se, miten kiltisti he antavat laittaa valjaat kaulaan. Ei mitään vastaanpyristelyä. Kiltisti istuvat sylissä ja odottavat. Tietävät, että nyt päästään ulos. Ja kun otan ne pois, nuolaisevat kiitoksesta. 

Täällä Sallassa edelleenkin, niin rauhallista kuin ympärillä onkin, niin kissat eivät lähde omasta halusta päivällä ulos. Siellä haisee poro ja vieraat koirat, ehkä yksi syy. Myös moottorikelkkojen pärinä ja lasten hihkaisut pulkkamäessä ja ehkä kuulevat hissien äänet laskettelurinteellä.

Mutta odotapa kun ilta tulee, äänet rauhoittuvat, niin sitten mennään!! Ei muuta kuin turvavaljaat kaulaan, terassilla pieni pysähdys ja tarkkailu, ja sitten kierretään lähimökit, nuuskitaan ympäristö ja jopa kisaillaan. Varmaan ne suurimmat hädätkin siellä tehdään. En tosin niitä löydä, kun he osaavat ne niin hyvin piiloittaa. Kyllähän nekin pitäisi pois poimia, aivan kuten koiriltakin. 

Missään ei kuitenkaan lue, että kissoja ei saisi pitää irti. ?

Ei edes aamun aurinko herättänyt kissojen mielenkiintoa.

Sohvalta vain katseltiin ikkunaan ja kuulosteltiin.

Tässä on Majuri aika machona, kun hänkin pääsi yliselle, mihin Ruusa kyllä kevyesti hypähteli ja liiteli alaskin. Majuri ei jaksanut hypätä, vaan häntä piti vähän auttaa. Tässä hän sitten katselee mökkielämää korkeuksista hyvin tyytyväisen näköisenä. Hänelle piti rakentaa ihme vempaimet silitysraudasta ja nojatuolista, että hän sitten pääsi alas. Höh, mitäs tuosta! Ylhäällä olin!

Ja laduille en lähde!!  Ei ne ole kissoja varten. Kummat viuhujat, läähättävät koirat ja porot siellä vain juoksentelevat.

Kissat Salla-tunturin rinteillä

Lähdettiin ystäväni kanssa hakemaan hiihtomaastoja Sallasta. Ja enhän voinut kissojani yksin jättää, joten minulle kerrottiin, että siellä voi kissat olla ulkonakin.

Matka meni ihmeen hyvin, mitä nyt pieniä harmeja. Perillä oli kissoilla taas tutkimista pienessä hirsimökissä!

Kumma kyllä, Majuri yllätti taas korkeuksista.

Ruusa tutki kaikki ikkunat ja katseli maisemia!

Ruusa nokkelana pääsi aivan ylävintille, mistä hän löysi oman nukkumasijansa. Majuri painoi liian paljon sinne päästääkseen. Ruusalle sitten jouduttiin rakentamaan silitysrautatelineen ja tuolin kanssa sellainen ihmerappu, jotta hän sitten pääsisi alas.

Siis olihan jännää. Nyt olimme tosiaan päättäneet, että laitetaan valjaat kaulaan, kun päästämme kissat ulos. Sinne ne menivätkin ensin innolla. Löysimme ne aika mukavasti lähistöä tutkimasta ja antoivat kiinni.

Illemmalla Ruusa istui naapurin kuistilla, josta sitten tuli huolestunut puhelinsoitto. Valjaissa on nimilappu puhelinnumeron kera. Naapurissa sitten naurettiin kovasti, kun tulin seinän takaa Ruusaa hakemaan, että näin lähelläkö se Ruusan Lapin koti nyt olikin. - Saahan se täälläkin olla. Meilläkin on kissa kotona, sanoivat.

Sitten myöhemmin tulikin uudet tuulet!! Kun aamulla kissat päästettiin ulos, he näyttivät empivän. Ehkä kiersivät mökin ja kohta rapsuttelivat ikkunan takana. Kiireesti sisään. Sen jälkeen heitä ei saatu ulos millään. Vain sylissä kantamalla. Ja sittenkin tärisivät kauhusta.  Lähistöllä aitauksessa oli poro ja sen haju kai oli niin peloittava kissoille, etteivät koommin ulos halunneet.

Näin sujui ensimmäinen päivä. Sisällä oli turvallisempaa. Majuri lutkutti silloin tällöin minun villatakkia, Ruusa kiipesi ylävintille. Molemmat nukkuivat melkein koko päivän! Uusi asia on henkisesti hyvin väsyttävää.

Ehkä huominen on toisenlainen päivä. Sillä toivon todella, että kissat olisivat välillä ulkonakin. Nyt on ympäristö rauhallista ja kaunista. Lunta tosin on paksusti, mutta ei mitään häiritseviä ääniä.

Mutta...kuten Ruusa sanoo: - Kiireesti sisälle!

Ja Majuri alla: - Eihän minun tartte mennä tuonne?

Ruusan uutta väriskaalaa mökissä, silmäkotelo hyvänä tyynynä!

Kissan joiku, ei kuitenkaan Ruusan tai Majurin. He eivät osaa näitä Lapin sävelmiä.

Kissoille uusi ääni ja tuoksu!

Vihdoinkin pääsin kurssille valmistamaan itselleni lapinrummun. Olen aina pitänyt kovasti rummuista.

Kun kissat kuulivat rummutuksen äänen ensimmäistä kertaa, he säntäsivät perimmäiseen nurkkaan piiloon.

Laitoin rummun lattialle niiden tutkittavaksi. Ja olihan siinä tutkimista ja haistamista. Rumpu kun on tehty poronnahkaan! Uusi tuttavuus kissoille!

Majuri oli nyt jotenkin uteliaampi ja rohkeampi rummun suhteen kuin Ruusa, joka hyppäsi kirjastokoriini ja sieltä vain katseli. Majuri kiersi oudon hajuista esinettä pitkään ja tutkaili.

Voi jukra! Oppisikohan kissanikin tällaiseksi rumpaliksi?!