Kissa ON kiipeilijä!

Kissahan on luonteeltaan kiipeilijä. Sillä on kynnet myös sitä varten.

Siksi minä aina olen ihmetellyt, miksi joku kissa ei pääse puusta alas, vaan palokunta pitää hälyyttää. Onko kissa jotenkin shokissa, eikä siksi osaa tulla alas? Vai onko kissa koskaan saanut harjoitella kiipeämistä kunnolla? Voihan kissaa häiritä jo se mekkala ja ihmettely puun alla paljoine katselijoineen. Mutta tosi on, että joskus kissa on siellä puussa päiväkausiakin. Miksi? Onko koskaan kukaan kissa kuollut puuhun?

Majuri joutui nyt vuorostaan pakenemaan koiraa puuhun. Kuulin koiran rähäkkää pihalta ja arvasin, että kissa on puussa. Majurihan siellä surkeasti naukui. Ilmakin oli surkea.Vettä satoi ja tuuli.

Enhän minä voinut ihan yksin häntä pulaan jättää. Joten maanittelin häntä alas kuten Ruusaakin. Samalla vahdin, ettei koira tule siihen uudestaan.

 Kun tulin puun alle, Majuri varmaan huomasi tilaisuutensa tulleen,

mutta varmuuden vuoksi katseli vielä joka suunnalle.

Sitten se nätisti alkoi käpätä alas.

 
Vain pieni hyppy alas. Senhän kissa osaa. Mutta kyllä oli kissa jännityksestä kankea, kun sen syliin otin. Pää pyöri vieläkin ympärille vaaraa tarkkaillen.

Molemmat kissat ovat nyt ottaneet opikseensa. Koira on kamala olento!

Mitähän mieltä koirat ovat kissoista?

Kissojen kanssa kuutamolla

Oli eilen illalla niin komea kuutamo, että läksin sen valossa viemään roskia perukkamme yhteiseen lajittelupisteeseen 300 metrin päähän. 

 Majuri ja Ruusa huomasivat jälleen lähtöni ja katselivat perääni. Kutsuin heitä, että tulkaa mukaan vain. Ja he tulivat. Jo toisen kerran tuollaiselle iltaretkelle läksivät pienet karvanaamaystäväni mukaan roskanvientilenkille. On mukava katsella heidän lenkkityyliään. Välillä jäädään jahkailemaan, haistelemaan ja tutkimaan. Kumpainenkin. Kun kutsun, he juoksevat kilpaa saavuttamaan minua. Välillä he pinkovat ohitse hännät pystyssä, välillä jopa hännät pörhössä, kun niitä vielä jännittää lähteä kauemmaksi. Välillä he käyvät siinä jalkojen vieressä kiehnäämässä.

Niin mennään Vanhaan Kastelliin asti, jossa pihamaalla on monta rakennusta tutkittavana. Siihen he jäävät, kun käyn roskapaikalla. Ja sieltä ne jostakin luikahtavat perääni, kun kutsun. Nyt käytiin naapurissa jopa sisätiloissa. Kissatkin. Kuin kylässä ikään.

Ja pian mentiin taas kyläraittia. Kuu mollotti taivaalla ja ilma oli puhtaan raitis. Olipas mukavaa käydä yhdessä pienellä iltalenkillä! Se nukutti makeasti.

Majuri on iso poika!

En tiedä, voiko Majurista käyttää nimeä kolli. Eikö kolli ole vähän kuin lehmillä sonni, siitoseläin. Tätä ei valitettavasti minun Majurini ole, niin upea kuin hän sellaiseksi näillä kulmilla olisikin.

Yleistä on, että poikakissat kasvavat tyttökissoja isommiksi. Nyt Majuri painaa kolme kertaa niin paljon kuin Ruusa. Majurilla tosin on lyhyemmät karvat, kiiltävät ja muutenkin karvoitus on muuttunut pennun ruskehtavasta sysimustaksi. Ruusan karvoitus on jotenkin pehmeämpää ja ehkä pitempää. Mitähän geenejä lie kantaa?

Majurin silmät eivät ole turkoosit. Se on salaman virhe eikä sitä voi korjata punasilmäkorjauksella. Edelleen minulta puuttuu kuvankäsittelyohjelma. Mutta tässä Majurin vatsaväritys. Aika hauska!

Muutenkin Majuri on isomman kokoinen. Onneksi hän on sellainen höyli lössö. Yleensä se on Ruusa, joka käy veljensä päälle, ei pelkää kokoa, ja Majuri saa kuritusta. Ja edelleen Majurin pitää saada 'tissiä' noin kerran päivässä. Hän naukuu surkeasti syliini, etsii kainaloni, lutkuttaa ja kehrää onnellisena. Tosin olen oppinut käyttämään jotain vanhaa vaatetta suojana, ettei iho ihan raapiutuisi. Se vaate tulee märäksi. Sallin Majurin suorittaa päivän meditaationsa 5-10 minuuttia. Sitten hän käpertyy syliini tai hakee nukkumapaikan muualta ja on tyytyväinen. Eläinlääkäri tuumasi, että hän on ollut liian pitkään emonsa rinnalla eikä sen vuoksi pääse tavastaan irti. Minä taas pelkään, että jos väkisten kiellän häneltä tuon pienen ihanuuden, hän häiriintyy.

Olen nähnyt myös miten Majuri saalistaa. Hän odottaa kiltisti, kunnes Ruusa tulee metsästä saalis hampaissaan. Silloin hyökkää Majuri, vie saaliin, pitää sitä omanaan ja murisee Ruusalle. Ruusa luovuttaa. 

Näinhän siinä sitten ehkä käy. Majurista tulee laiskan letkeä sylikissa, josta Ruusa-siskonsa huolehtii ja jolle saalista kantaa.

Tässäkin yksi lutkuttava kissa, jo kolme vuotta. Harmi kun musiikki on päällä, emmekä voi kuulla sitä lutkutusääntä ja kehräystä.

Ruusan paha paikka

On hirvenjahtikausi. Silloin noita koiria juoksentelee usein meidänkin pihalla haistelemassa. Tänään näin yhden pystykorvan nuuskimassa keittiön ikkunan edessä. Pian kuului kamalaa haukuntaa.

Koira oli äkännyt kissan. Ruusa-rukan. Hädissään Ruusa oli kiivennut lähistöllä olevaan suureen kuuseen. Ihmettelin kuinka se sinne pääsi, sillä vanhan kuusen kuori ja varsinkin märkänä on aika niljakasta. Tosin kuusen oksat ovat aika tiheässä.

Kun koira oli hävinnyt, menin vikittelemään pelästynyttä Ruusaa alas puusta. Kuin paraskiin journalisti! Kameran kanssa. Siellä se naukui surkeasti, eikä liikahtanutkaan. Kamalaa, jos palokunta pitäisi hälyttää! Pikku kissanihan saattaa olla ihan shokissa. Pimeä oli jo saapumassa.

Nuo silmät kuuluvat korkealla olevalla Ruusalle, ei pöllölle.

Juttelin sille rauhoittavasti ja maanittelin. Onneksi oli sen verran hämärää, että näin missä hän oli.

Ihme ja kumma. Ruusa lähti alaspäin. Ja kun runkoa pitkin ei voinut peruutella, keksi Ruusa hypätä oksalta oksalle, taiteili kuin paraskin trapetsitaiteilija, välillä pelkillä etukäpälillä oksissa roikkuen. Pidätin henkeäni. Uljas pikku kissani! Summa mutikassa räpsin kuvia, en nähnyt enää selvästi.

Viimein hän huomasi, että iso oksa kantaa hänen kulkea aika pitkästi. Ja siitä hän hyppäsi sitten maahan, josta sain hänet syliin. Lujasti pidin kiinni, sillä hän oli valpas, katseli ympärilleen ja oli valmis livahtamaan. Ehkä takaisin puuhun.

Ei tarvittu palomiehiä kuitenkaan.

Vihdoinkin turvassa. Mutta vähän kummallinen tuo häntä vielä on.

Kyllä Ruusalla oli hätä housussa, sillä kun hän sisällä juoksi hiekkalaatikolle, mikä varalta on vielä pannuhuoneessa, annoin hänen olla. Kamala kurakakka!

Tässä tarvittiin neljä palomiestä ja pitkät tikkaat!

Ruusan ja Majurin syntymäkartat

Mielenkiintoista on vertailla kissasisarusteni syntymäkarttoja, sillä ne eivät suinkaan ole samanlaiset. Syntymäajoissa on väliä monta tuntia ja se näkynee kartoilla.

Tässä Ruusan kartta. Syntymäaika 5.4.2012 klo 8.30.  Toimelias js vilkas Oinas-tyttö. Huolehtiva ja lempeä Rapu-Nousumerkkinen. Siisti ja vähän varauksellinen Kuu-Neitsyt, mutta luovan kekseliäs (huone 5). Uuden kuun rohkea tyttö. Molemmilla Venus Kaksosissa. Rakastetaan  kaikkia tai ainakin vuorotellen, kukaan ei jää kylmäksi. Mars Neitsyitä, siistejä kotikissoja. Avoin hyvä kartta.

Katselin vähän henkilökohtaisten planeettojen transiitteja ainakin tuon sterilisaation kohdalta. Ruusallahan on jo haasteellinen Uranuksen neliö Nousumerkille. Ajankohtaisia tuolloin ovat olleet molemmilla Marsin oppositio Venukselle. Ruusalla Merkurius  yhtymä Saturnus ja Merkurius sulkeutuva neliö Mc. Voisiko tuota tulkita elämänmuutoksina? Sekin jo että Aurinko on huoneessa 12. Jotakin on tullut loppuun suoritetuksi ennen kuin on ehtinyt alkaakaan.  Jotenkin tuon Ruusan katse on surullisen kysyvä.

Sitten Majurin kartta. Syntynyt 5.4.2012 klo 22.00 eli myös toimelias Oinas-merkkinen

Majurin kartalta löytyy Nousumerkiksi Skorppioni, nippanappa. Hyvin mietteliäs filosofi, ottaa elämää vähän lunkimmasti kuin Ruusa, liekö Vaaka vaikuttamassa myös. Kuten tuossa Kuu-Vaa'assa.  Miettii usein pitkään, ennen kuin päättää mitä tekee. Ainakin katsoo ensin miten Ruusalle käy. Majurin Kuu on muuten vanha Kuu, viisas auttaja. Kartta sulkeutuneempi kuin Ruusalla. Aurinko on huoneiden rajalla. Mitähän se merkkas? 

Kastraation ajankohtana tuo kartan Saturnus tuli tarkempaan yhtymään Ascendentille rajaamaan toisen kasvua. Samaan aikaan oli Merkurius yhtymässä kartan Saturnukseen. Merkurius teki myös sulkeutuvaa neliötä MC:lle. Rajattu elämän tiettyä kehitystä.

Mutta siitä Majuri itse ei ole moksiskaan.

Näin vaikuttaa kartan kuvioihin jo muutaman tunnin syntymäero.

Kissojen ensilumi

Talvi taisi tulla. Katselin lokakuuta vuosi sitten, oli paljon lämpimämpää. Lumi tuli vasta marraskuussa.

Ja pois tämäkin varmasti vielä sulaa.

Minun kissoilleni se oli ensimmäinen lumi. Ja nyt olikin niin, että Majuri meni miehekkäänä ja rohkeana sitä heti tutkimaan, mutta Ruusa kuikki korituolin alta ja osoitti naisellisen herkkyytensä. Höh! Tuossahan jo turkkikin sotkeentuu. Inhottavan näköistä!

Tältä näytti maisema kun katsoin aamulla ikkunasta ulos.

Lisää kuvateksti

Kun Majuri tuli verannalle, hän ensi töikseen nosteli tassujaan, ravisutteli niitä, ravisutteli kehoaan ja sitten istahti haistelemaan ja ihmettelemään. Jotakin kummallista oli tapahtunut. Sitten hän rohkeasti astui uuteen maailmaan ja muitta mutkitta alkoi leikkimään tuulessa lentelevien lehtien kanssa. Kamerani ei ehtinyt mukaan.

Toisin kävi Ruusalla. Hän yritti heti pyörtää takaisin sisälle, mutta kun ovi oli kiinni, livati korituolin alle. Hän onkin Neitsyt-Kuu. Ei siedä kylmää niin kuin veljensä Skorppari Nousumerkiltään. Ruusalla se on Rapu.

Ja niin oli, ettei Ruusu ulos astunut. katseli minua anteeksipyytävästi ja odotti oven takana, jotta pääsisi takaisin sisälle.

Tässäkin tarkkaillaan lumen ihmeellisyyttä.

Minä tahdon!!!

Ruusa sai tahtonsa läpi tuon kaulurin kanssa. Se ei riittänyt.

Ruusa tahtoi enemmän.

Tuossa edellisen blogin kuvassa alhaalla Ruusa nimittäin vahti silmä tarkkana miten tuo Majuri muka pääsee ulos ja hän ei.

Majuri pääsi ulos, mutta siten että otin Ruusan kainalooni. Ja näin siinä kävi. Armoton huutaminen!

Luulin suojelevani Ruusan terveyttä. Taisin olla väärässä. Hän oli menettää hermonsa. Ja niin minä päästin hänet ulos. Hän lensi ovesta kuin nuoli pimeälle verannalle. Ja pystähtyi. Märkää, märkää...

Hetken harkinta, ja Ruusa katosi pimeyteen. Hän oli saanut tahtonsa läpi. Ja sai sen seuraavanakin päivänä. Omituisia raatoja alkoi ilmestyä verannan lattialle. Päästäisiä ja oravan häntä. Taitaa Ruusalla olla ne metsästysvaistot ylimmillään. Siksi hänellä oli kiire ulos ja metsään. Mitä voin tehdä kissan luonnolle?

Kuitenkin keskiyön maissa Ruusa ilmestyi oven taakse. Huokasin. Eikä haavaan ole koskettu. Luulinko minä Ruusaa tyhmäksi?

Kylläpä oli taas mukava tulla rakkaan veljen hoidettavaksi. Hän kun ei kuljeksi metsässä kuten Ruusa. Aina on pihalla näkyvissä, verannalla turvassa.

Kissa kehrääväinen....

Ruusa voitti!

Siis... eilen en saanut kutoa, en lukea kirjaa, en kirjoittaa nettiin. Ruusan surkea nauku oli kuin valitusvirsi äänilevyllä, joka pyörii ja pyörii. Sen hetken kun rapsutin, hän oli hiljaa.

Ruusa ei ole tyhmä. Se veti aivan oikeasta narusta. Väsytti minut niin perin pohjin. Katselin häntä hetken tuimasti ja sanoin. - Tule tänne! 

Ruusa hyppäsi syliini. Tartuin melkein raivon kaltaisella hanakkuudella muoviseen pään suojaan. Hiiteen Euroopan direktiirit, kuten jotkut etelässä sanovat. Hiiteen lääkärin ohjeet, sanoin minä. Revin sen kopan irti. Ruusa ravisteli ihmeissään päätään ja hyppäsi sylistäni. Alkoi armoton puhdistautuminen! 

Hankalat sairasajan välineet saivat tuta, kuten alla olevassa kuvassa näkyy. Korvat ovat vihaiset. Melkein hengittämättä seurasin ystävääni. Alkaako hän pestä myös haavaansa? Tai repiä sitä hajalle? Parin tunnin seurannan jälkeen huokasin ja huomasin, että viis Ruusa veisasi koko haavasta.

Ehkä olisimme pärjänneet ilman koppaa koko ajan.

Voi sitä remua, kun oli vapaa! Samaan riemuun yhtyi Majurikin. Niin ne mennä viiletti huoneesta toiseen niin että lattia jytisi. Katselin, miten Majuri käyttäytyy. Kisutessa ei aina voi varoa haavaa. Mutta kun Ruusa ilmoitti äänekkäästi milloin kävi kipeätä ja komensin Majuria, hän lopetti. Oikeastaan se olikin nimittäin Ruusa, joka aina hyökkäsi Majurin niskaan. En ole huomannut mitään pahempaa tapahtuvan nyt jo toisenkin vapaapäivän aikana.

Mutta  sitten alkoi toisenlainen vaatimus. Mitähän tuo Ruusa tuossa vahtii?

Jatkuu...

Me emme kestä enää!!!

'Me' tarkoittaa muoria, siis minua ja Ruusaa.

Ruusa, joka kesän iloitsi jokaisesta kahvilavieraasta juosten häntä täristen heitä vastaan. Ja joka nauttii sydämen kyllyydestä tutkia kaikkia puutarhassa ja vanhan maatilan ulkorakennuksissa. Saatikka sitten se METSÄ! Se on niin jännittävä paikka, ettei häntä tahdo kotiin sieltä saada. 

Miksi sinne nyt ei pääse? Ruusa vahtii nyt jokaista askeltani, että jos sittenkin pääsisi livahtamaan ulos. Saan tehdä kaikkia ihmekiemuroita oven avaamisen ja sulkemisen kanssa tai keksiä jotain muuta mielenkiintoista, että pääsen ovesta livahtamaan ulos. 

Äsken olin vielä hämärissä kärräämässä murskekiviä salaojaputken päälle, kun tuli tunne, että joku minua tuijottaa. Katsahdin kamarin ikkunaan ja voih, miten surkea näky! Sattui olemaan kamera taskussa, joten lasin läpi nappasin kuvan.

Miten ihmeessä kissa voisi ymmärtää tällaista? Yhtäkkiä tulee aika, ettei ulos pääse. Muori itse siellä kömyää ja veli-poika. Ehkä mielenosoituksellisesti hän oli pudottanut nyt  ikkunalaudalta kivikupin lattialle sekä lasisen koriste-esineen, johon tuli särö.

Hän oli nähtävästi myös juossut ovelta ovelle, kuulostellut ja odottanut, että jos... Löysin pannuhuoneen ovelta hänen kaulurinsa nauhan, jonka hänen oli onnistunut purkamaan.

Toinen juttu, johon muorina itsekin olen jo suivaantunut, on tuon kaulurin aiheuttama kutina. Tai se, että kissa ei pääse pesemään niskaansa, ei korvantakustojaan eikä paljon muutakaan. Niinpä Ruusa päätti tehdä siitä valituksen. Hän naukuu surkeasti ja kynsii kauluriaan. Onneksi hoksasin ja autoin häntä vähäsen. Hieroin hänen kaulaansa ja korvan takustoja. Ruusa istui autuaallisen näköisenä ja nuolaisi hyväksyvästi kättäni.

Nyt hän on pyytämässä sitä jatkuvasti. Ja minä hieron jatkuvasti. Siis en kestä enää. Ruusa, joka ei yleensä 'huuda' kuin silloin, jos Majuri sattuu puraisemaan liian lujaa kun joutuu alakynteen kisutessa, tai ulos pyytäessä. Nyt hän marisee jatkuvasti, jos ei ulos, niin jalkojen vieressä surkesti.

Mitäs teet? No ulos olen karannut, kuten tänäänkin.

Sitten keksin. Ullakkohuoneet ovat sellaisia paikkoja, johon molemmat kissat ovat yrittäneet aina livahtaa kun vain mahdollista. Se on jännittävä paikka, koska sinne ei päästetä. Nyt ajattelin auttaa turhautunutta Ruusaa ja päästin hänet vinttihuoneisiin. Nätisti hän tepsuttelikin sinne kuono pitkällä. 

Mutta ei. Pian hän ruikutti taas jaloissani. Mitä jännää se on, kun on lupa mennä? Se ei ole ULKONA!

Jos Ruusa tuosta jo hermostuu, niin minäkin. Majuri myös. Hän on vähän ihmeissään siskonsa takia. Miksi Ruusa ei tule kaveriksi ulos? Miksi hän ei kisua kanssani kuten ennen? Miksi muori tulee komentamaan, jos vähän leikiten häntä vatsan alta kutkuttelen? Miksi yhtäkkiä saa käyttää hiekkalaatikkoa, kun muutoin on häädetty ulos? Häiriinnymme kaikki.

Hyvääkin löytyy. Haava on pysynyt kunnossa. Ruokahalu on säilynyt. Ja yöt menevät hyvin. Kaikki kolme nukumme sikeästi. Ruusahan herää kuitenkin ensimmäisenä ja sanoo: -Nau, kaulaa kutisee. Nau, minä haluaisin ulos!

Vielä kaksi päivää...ööööh.

Miksikähän tämä kissanpentu on surullinen?

Ruusaa on surku

Miksikähän naisen fysiologia on  niin monimutkaista? Miehellä se suoraviivaisempaa.

Ruusa siitä nyt kärsii. Leikkaushaavaan ei saa päästä hänen hampaansa käsiksi. Siksi tuo kaikki kauhtana ja kauluri. Hän tunsi aluksi itsensä niin nöyryytetyksi, että oli sängyn alla piilossa muutaman tunnin, kun tajusi tilanteensa. Ehkä Majuri nauroi hänelle. Kun Majuri tuli kerran ulkoa, ja Ruusu kaikkine koreuksineen käveli häntä vastaan, säikähti Majuri niin että melkein kuperkeikan ilmassa teki. Arvaa miltä se sisaresta tuntui. Ja minä taisin purskahtaa nauruun. Majurille minä oikeastaan nauroin.

Siis Ruusa ei ymmärrä miksi minä en auta häntä. Säälitti niin, että aluksi otinkin tuon hankalan kaulurin pois. Jätin vaipat paikoilleen. Siitäkös Ruusa ilahtui, hyppi ja temmelsi Majurin kanssa kuin ei mitään. Ykskaks löysin hänet alasti! Eli ilman noita vaippoja, haava vaarallisena kohteena. Puin kiiruusti vaipat ja kaulurit takaisen hänen päälleen. Kumma kyllä hän ei vastustellut ollenkaan. Ja näin taas oltiin, panssarit päällä.

Päivällä hän ei ole tempoillut asunsa kanssa, mutta viime yönä, kun hän oli käynyt hiekkalaatikolla, löysin sieltä vaipatkin yhdenä myttynä. Joten nyt olen antanut hänen olla ilman tuota, ja sekin jo helpottaa Ruusa-raukan oloa. Kuitenkin pelkään, että jos hän on sittenkin niin taipuisa, että pääsee hampaillaan haavaan. 

Ruusa ei ymmärrä myöskään sitä, että ei pääse ulos. Säälistä eilen sitten otin hänet tuohon pihalle. Seurasin hänen toimiaan. Hän haisteli puutarhaa ja ympäristöä. Vilkuili minua ja huomasi, että seuraan. Hän livahti verannan alle ja sopivasta raosta juosta kipitti jo kohti metsää tien toiselle puolelle. Onneksi hänen kaulurinsa tarttui pensaaseen ja sain hänet kiinni. Metsästä häntä ei pelastaisi mikään, jos hän jumittuisi johonkin risuun enkä häntä löytäisi.

Kannoin hänet takaisin sisään.

Ja yhä nolona. Ei ota osaa Majurin leikkeihin. Katsoo vain päältä, kun Majuri hajoittaa lankakerän ja hyppelee sohvan päällä. Kävelee syrjään, kun Majuri yrittää käpälällä saada häntä mukaan. Ei halua kisuta, kun tietää, että kaulurin kanssa joutuu alakynteen.

Joten nyt Ruusa seuraa minua, hyppää heti syliin, kun istun. Katselee pää kallellaan minua. Kiehnää minun jaloissani. Selvä merkkihän se on: - Päästä minut pälkähästä.

Miten me kestämme tätä vielä viisi päivää?

Taitaa sittenkin olla parempi että en ymmärrä kissan puhetta.

Kissojen sterilisaatio ja kastraatio

Kyllä se tuntuu vähän pahalta. Se, että kotieläinten kohtalo on niin paljon ihmisten käsissä. Heillä ei paljoa ole valinnanvaraa. Ihmisellä itsellä uskomattoman paljon.

Eilen teimme reissun lääkärille. Olin päättänyt tehdä leikkauksen molemmille. Majurille, että hän pysyisi kotona paremmin. Ruusalle, koska en pystyisi hoitamaan kaikkia pentuja saatikka sitten niitä lopettamaan.

Sisaruksilla siis sama kohtalo.

Matka tuossa lainakorissa meni tosi hyvin. Yksi naukaisu kuului, kun tiellä oli töyssyjä. Eivät he huutaneet, kuten meidän vanhat kissat muinoin. Lääkärin tilatkaan eivät pelottaneet. Ruusa leikattiin ensin. Sillä aikaa tutkimme Marjurin kanssa vapaasti odotushuoneen. Sitten Majuri. Tuskin he nukutuspiikkiinkään reagoivat, pieni parkaisu vain.

Kotimatka oli helppo. Molemmat nukkuivat sikeitä unia ja jatkoivat sitä hetken kotonakin.

Pikkuhiljaa he alkoivat tirkistellä uudesta olotilastaan. Majuri nousi aika reippaasti ylös eikä ollut moksiskaan. Heti syömään vain. Mutta Ruusalla tilanne oli toinen.  Ojensin hänelle lusikalla maitoa. Jano olikin kova.

Ruusa-raukka ei voinut ymmärtää miksi kaikki tuntui niin hankalalta. Askel vaappui ja jotakin vaikeaa oli yllä.

Nurin hän kellahtikin. Koska leikkaus tyttökissoilla on pitempikestoinen, myös nukutuslääke vaikuttaa pitempään. Ja tällainen on tilanne. Majuri kiirehti katsomaan siskoansa ja suorastaan kurahteli. Hän ei ymmärtänyt mitä on tapahtunut. Nuuhki ja kierteli, eikä Ruusa osannut vastata hänen huoleensa.

 Ei tuossa kyllä lääkärisedän kaunis rusettikaan oikein hyvältä tunnu! Olo oli kamala!

Kun Ruusa vihdoin jaksoi ruokakupille, hän huomasi hankaluutensa. Mikä ihme oli tiellä ja kolahteli ruokakuppiin? Mikä ihme esti häntä liikkumasta? Ruusasta tuntui kuin hän olisi koko maailman murjoma.

Miten ihmeessä tästä kaikesta selvitään? Kerron lisää seuraavassa blogissa.

Älä välitä Ruusa, on ne muutkin kissat kärsineet ja nämäkin varmaan.

Onpas mukava kori!

Olen kirpputoreilta katsellut tuollaista lemmikkieläinten kantokoria. Ei ole löytynyt. Tuntuu, ettei kannata ostaa, kun en noita karvaystäviäni aio kuljetella. Tämän kerran kuitenkin.

Naapurista sitten sainkin lainaa tällaisen koirien korin. Sitähän kissani haistelivat suurella mielenkiinnolla.

Ja löysivät siitä uudenlaisen leikkipaikan.

Hei, mikäs tämä on?

Majuri ei ole rohkea, mutta hän haluaa aina omistaa.

Tää on mun!

Aina sää oot niin olevinaan!

Tää on MINUN!

Joo-o. Mutta annas olla kun tulee huominen! Surullista, mutta tarpeellista näissä olosuhteissa. Vien ne huomenna leikattavaksi. 

Nyt on pakko kertoa yksi tarina, jonka kuulin opintomatkalla.

" Tyttö löysi kaapista pullon ja aukaisi sen. Pullossa olikin henki, joka sanoi, että saa toivoa kolme kertaa.

No. Tyttö toivoi itsensä prinsessaksi. Hän tuli. Tyttö toivoi itsellensä komean linnan. Hän sai sen. Tyttö katsoi kissaansa ja toivoi siitä puolison itsellensä. Kissa muuttui uljaaksi prinssiksi. Oi kuinka prinsessa oli onnellinen! Prinssi kuiskasi vihille mentäessä hänen korvaansa: - Muuten hyvin, mutta voit ehkä katua sitä, mitä teit minulle kun tulin sukukypsäksi." ...plääh.