Kissojen oma show!

Tässä jatkuu lisää tuota salaoja-asiaa tuolta tontun sivuilta...

Sillä kissaystäväni Ruusa ja Majuri seurasivat sivusta suuren ihmetyksen ja lopulta suuren oivalluksen vallassa ruusutarhani salaojan kaivuuta. Mitähän ihmettä varten tuommoista tuossa noin suurella joukolla tehdään?

Kun oja valmistui, oli kissojen vuoro. Talkooporukan iloksi he järjestivätkin kunnon shown, jota talkooporukka jäi nauraen katsomaan. Oli siinä kissoilla vauhtia! Toinen tuli toisesta päästä ojaa ja toinen toisesta. Kun kohdakkain tultiin, otettiin painiote. Sitten paineltiin taas tuhatta ja sataa tuota siunattua ojaa päästä päähän ja väliin painiskeltiin. Varmaan pelkästä ilosta! Ihmettelen, miten Mariannen onnistui noinkin hyvin saamaan heistä kuvia.

 

 

Porukkaa kahville kutsuessani kertoivat he, että nyt ei kyllä sovi tuota ojaa heti kohta peittää, sillä se on kissojen leikkipaikka. Häh! Joo, joo. Kissat ovat varmaan sitä mieltä, että se on juuri heitä varten tehty. Leikkivät sotasilla, kuin juoksuhaudassa ikään.

Noh, kissat eivät onneksi tiedä sodasta. Hauskanpidosta he kyllä tietävät.

Tässä on kissa keksinyt vielä laajemman juoksupaikan...ja yleisöäkin taitaa olla enemmän.

Ruusa joutui hopotettavaksi

Tuli sellainen täti kylään, että Ruusa-tyttö joutui elämänsä kyytiin. Häntä hopotettiin.

Täti hymyili ja kysyi, että haluaako Ruusa hopotusta. Kyllähän utelias kissa kaikkeen ryhtyy. Kiehnäsi kauniisti tätin sylissä. Hopota, hopota vaan!

Mutta sitten tuli kumma juttu. Ruusa joutuikin sellaiseen kyytiin, ettei moista ennen kokenut, eikä tiennyt oliko tämä nyt mukavaa vai ikävää.

Täti lauloi 'hopoti, hopoti, hopoti, hoi...piteli hassusti suurilla sormillaan kiinni. Ja hyppyytteli Ruusaa polvillaan. No olihan se hurjaa! Korvat luimussa kissa katseli nauravaa tätiä eikä sitä itseä kyllä naurattanut. Jytkyn, jytkyn siinä vain hypytettiin eikä karkuun päästy.

Ja saamari, kaikkeen sitä joutuukin! Häntäkin lörpähti.

Älä välitä Ruusa! On ne toisetkin kissat joutuneet kaikenmoiseen höykkyytykseen.

Hellyyttä kliivian katveessa

Joskus on emännälläkin aikaa pysähtyä ihastelemaan kissojensa toimintoja, kuten huomata voi.
Tässä eräs sellainen hetki kameran kanssa! Huomatkaa, että he eivät ole rakastavaisia, he vain antavat hellyyttä toisilleen. He ovat hellyyttäväisiä. Siinä voi olla enemmän ehkä pyyteettömyyttä.

Maitokupilla

Koska pikkukissani ovat navetassa syntyneet, siellä ensimmäiset kaksi kuukautta kasvaneet, he ovat saaneet myös päivittäin vastalypsettyä lehmänmaitoa. Päivänä jolloin hain ne sieltä, minulla oli mukana myös muovipullo, johon sain sitä samaa lehmänmaitoa. Näin kissoilla olisi jotain tuttua, kun ne tulivat uuteen kotiin.

Sitten ilokseni huomasin kesällä, että kaupan hyllyille oli ilmestynyt myös Hilja-maitoa, vanhanaikaista pastoroimatonta maitoa, täysmaitoa, ruskea purkki väriltään ja sitä ostin. Siitä leivoin myös kahvilapullani ja laitoin kermaksi kahville, nam. Mutta ennen kaikkea annoin sitä kissoilleni. He tyytyväisenä litkivät sitä kuin kotomaitoa ikäänkin. Jos annoin heille tavallista sinistä maitoa (joka kaupassa ei ole Hilja-maitoa), se jäi juomatta tai sitten oli hiekkalaatikolla kurakakka. Mitäs opimme tästä?

Minulla on kissojen ruokapaikka hellan ja puulaatikon nurkassa, keittiöpallin alla. Siinä se on aina ollut, en parempaa ole keksinyt.

Usein katselin, kun kissat söivät, vielä samalta lautaselta. Sulassa sovussa. Pyrinkin antamaan ruokaa, kun kumpaisetkin ovat paikalla. Ja yleensä he kutsuuni vastaavatkin, tulevat kamalaa kyytiä. Kutsuni on vanha kimeä kutsuhuuto: Gill,gill,gill!

Ja usein jäin seuraamaan niiden maitokupilla käyntiä. Nyt otin kameran käsiini. Kamerani ei ole mikään ensiluokan kamera, joten se on hidas, enkä onnistu näppäämään aina juuri tietystä tilanteesta kuvaa. Mutta ruokailu maitokupilla käy usein näin. Toinen litkii noin viisi kielellistä, sitten annetaan tila toiselle, sama viisi ja vuoro vaihtuu. Ihmeellisen kohteliasta! Välillä toisen odotellessa he vieläpä saattavat nuolaista toisen otsaa. Osaavatkohan ihmislapsetkaan noin hyvin toista huomioonottaa! Harvemmin.

Ruusa antaa tilaa Majurille maitokupilla.

Vuoro vaihtuu ja Majuri nuolaisee sisartaan otsalta.

Ja jälleen vuoro vaihtuu.

Näin varmaan maito maistuu paremmin ja ystävyys säilyy.

 

Sitten Majuri päätti antaa loput maitotilkat Ruusalle ja siirtyi nuolemaan puhtaaksi ruokalautasta.

Sitten vain päivälevolle! Emännän villatakki tuoksuu tutulle.

Tässä on todelliset kissanpäivät! Oikein herkkupöytä ja vapaana muutenkin. Tuollaista en tosin salli. Tiskipöydälle tai ruokapöydälle ei ole menemista! Tosin työpöydällä saa olla.