Majuri Mallunen, vieläkin ovelampi!

Ei kai tuolla Majurilla ole muuta mielenkiintoista elämässä kuin tuo ruoka. Hänen elämänsisältönsä ehdoton numero 1. Ruoka!

Jos teen iltapalani ja istun sen kanssa sohvalle TV:tä katsellen, en enää kestä Majurin silmiä siinä minun edessäni. Jos meinaan syödä rauhassa, minun on teljettävä hänet johonkin kamariin. 

Hänen oveluutensa on jo huipussaan. Jos hän ei saa ruokaa, enkä muuten nouse, niin hän tekee seuraavan tempun. Hän pyörähtää ja silmäilee minua anovasti. Herra haluaa ulos. Nyt hän menee ulos asti. Pari sekunttia kuluu. Paksut tassut lyö terassin oven ikkunaa. Hän haluaa sisään ja astelee määrätietoisesti ruokakupille. Voi pyhä sylvi tuota kattia!!

Jos rapisuttelen, kolisuttelen tai avaan jääkaapin oven keittiössä, ilmestyy tämä kulinaristi siihen vierelle. Aha, emäntä varmaan syömässä. Mitähän ihanaa herkkua se taas syö?

Testasin Majuria. Hän tietää vuorenvarmasti, että ruokapöydälle tai mihinkään muallekaan keittiössä ei saa kiivetä. Jopa avonainen kissan ruokapussi saa olla ihan rauhassa. 

Entäs nyt? Näytin Majurille avoimesti mitä aion syödä; perinteistä maksalaatikkoa puolukkahillon kanssa. Saa haistella. Vain haistella!!

- No on kyllä hurmaava tuoksu!

Nenänpää heiluu: - Suorastaan lumoava tuoksu!

- Kyllä emäntä. Tiedän, että se on sinun. Haistelin vain.

Kyllä, se on minun. Siirsin lautaseni toiseen paikkaan ja kävin viemässä yhden roskan pannuhuoneeseen. Jestas sentään!!

Herra Majuri seisoo kahareisin pöydällä naama minun lautasellani. Kauhea maiskuttelu kuului. MAJURI! Siis ei hän edes kuunnellut minua enää. Sain väkisten nostaa hänet pöydältä, ja sittenkin hän harasi vastaan. Ei siinä ehtinyt kameraa käyttämään.

Niin hurjan herkullista on kaikki mitä emäntä syö!

On tuossa muitakin herkuttelijoita. Tosin kissat eivät kaihda mitään, niitä suorastaan opetetaan varastamaan. En tykkää.