keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Kissat katselivat kesää 2015 korvat luimussa!

Tämän vuoden kesä ei kissoille ollut oikein mieluisa. He vihaavat sadetta ja märkää! Ruusa pyörähti usein verannan portailta takaisin sisälle ja värisytti takatassuaan. Majuri oli uskaliaampi, piti joka aamu tuo ympäristö tarkistaa tai jäädä verannan tuolille vahtimaan tilannetta. Hän kesti märän turkinkin.

Ruusa on edelleenkin yrittänyt pitää seuraa kahvilavieraille, ja Majurin olen löytänyt tuon tuosta makoilemasta jollakin tuolilla. Vieraiden tullessa se on yleensä luikkinut rauhallisempaan paikkaan. 

Surullisinta kesässä on ollut tuo harmaja iso "Monni-kolli", joka on käynyt nuuskimassa melkeinpä päivittäin, jos löytyisi ruokaa ja saisi härnätä Ruusaa. Pari kertaa olen onnistunut viskaamaan vesiämpärin sen perään. Tuli ilmi, että talon väki on ollut paljon poissa, muuttanut kaupunkiin ja muutakin hyvin surullista talossa on tapahtunut. Joten kissa-raukka on jäänyt vähän hungingolle ilman hoitoa ja villiintynyt niin, että vanhojen omistajienkin on vaikea saada häntä enää kiinni. Kissa on saanutkin kiinniottoviestin ja mahdollisen lopettamisen, koska se on vaivaksi vähän joka paikassa. Kerran löysin sen keittiöstänikin kissojen ruokakupilta. Paniikissa kissa säntäili sinne tänne, enkä hoksannut laittaa oveja kiinni. Se pujahti ulos. Uskoisin, että se  voisi olla aika vaarallinen, jos sen kiinni saisikin.
Tästäkin näkee aika kauas.


Säälittää koko kissa-rukka. Nyt sitä kaikki jahtaavat. Majurilla on kova työ vahtia kotiaan ja suojella pikkuista siskoaan. Siksikin on vähän vaikea jättää kissoja oman onnensa nojaan nyt syöttämällä heitä jossakin avoimessa ulkorakennuksessa. Ruoka voi joutua ihan väärään suuhun.

Ja muutenkin. Eräs kyläläisistä lähetti yhteiseen google-groups-postiin viestin, että ilves on kylällä kiertelemässä. Ihan pihoillakin tavattu. Olen ottanut Majurinkin yöksi sisälle ja seurannut heitä tuossa pihamaalla. Uskoisin, että jo tuo kilkattava tuulikello pitää kuitenkin ilveksen vähän varuillaan. Ja pupujusseja on nähty aika paljon, joten eiköhän ilves löydä muutakin ruokaa.

Nyt elokuussa kissat ovat saaneet nautiskella kesästä. Usein ovat kuitenkin lähettyvillä, kun pihalla touhuan. Kun otan pihastani valokuvia, huomaan, että siellähän he aina jossakin mukana. Tässä muutamia kesäkuvia.
Kuten tiedossa, Majuri löytää ne parhaat nukkumapaikat. Tässä sammalsohvalla.

Jahas, tuli emäntäkin siihen. Saiskohan rapsutuksen?
Ja Ruusa aina yhtä valppaana ympäristöään tarkastellen.

Onkohan nyt turvallista liikkua?
Yleensa kissat keskustelemalla yrittävät estää tappelun. Kuten tässä. Mutta usein herään yöllä pahaan rääkäisyyn, ja silloin ei keskustelu ole tuottanut tulosta, vaan ovat kiinni toisissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!