keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Tämä oli Ruusalle hirvitys!

Kissat ovat yleisesti hyvin uteliaita. Ainakin minun Ruusani. Uskon, että kun hän kuuli hurjan koneen ilmestyvän pihamaalleni, hän hyökkäsi kamarin ikkunaan sitä ihmettelemään. Ja ulos tultaessa lähti sen tekemisiä heti tutkimaan. Häntä oli pörhössä. 


 
Tien vieressä olevan koivun pelkäsin olevan keskeltä laho, näin sen yhdestä sahatusta oksan  tyvestä. Ei se niin paha ollut, mutta tuossa se nyt maassa on. Eikä se ainoa koivu pihalla ole. Kesäkahvila edessä on kaksihaarainen iso koivu vielä. Se onkin Ruusan lempipuu, jonne kiivetessä hän näyttää vieraillekin kiipeämistaitojaan. Monesti se on toiminut myös pakopuuna, jonne hän kiipeää vaaran uhatessa, kuten metsästyskoirilta, jotka kulkevat vapaana usein tuossa metsätiellä. Tosin itse metsästäjä tulee pelastamaan Ruusan kiipelistä vieden koiransa pois. Tai minä olen ajanut tungettelijan pois ja Ruusa lasketutuu kiltisti puusta pois. Ruusa tykkää kiipeilystä. Mitä korkeammalle pääsee, sitä ylpeämpänä hän katselee sieltä.



 



maanantai 27. maaliskuuta 2023

Runo Ruusan elämästä

 


 

 Riuska, voipunut, kukoistava


Minun kissani riuska Ruusa

riuskasti komentaa myyräkannan

riuskasti hypyttää hiiriraukan

riuskasti saavuttaa oksahangan

lintua yrittää, riuskasti yrittää

harvoin sen voi saavuttaa.


Sitten hyytyi, voipui makuulleen

ei lämmintä maitoa litkinyt

ei ruokaa ottanut, haistoi vain

katsoi silmiini, jutteli ain

kunpa tietäisi sen kielen

mielialan ja sairauden


Vein sen lääkäriin

tutkittiin, mittailtiin

koko keho ruususen

kaikki osat tunnusteltiin

sydäntä, keuhkoa kuunneltiin

verinäytekin otettiin.


Ei mitään pahaa löytynyt.


Kun kotiin tultiin

ikävältä matkalta

oli Ruusa-kissa mietiskellyt

vähän autossa itkeskellyt.

Kas vain, kun maistui ruoka

maistui juoma ja lisää pyysi

juoksi ilosta lattiaa ympäri.


Oli kissa varmaan päättänyt

tilaansa kovasti miettinyt

ei hän sairas vainen,

vaan kukoistava ja iloinen

ei koskaan enää lääkärille

kun koti on tää kultainen!


Liekö kuitenkin

masentunut kissakin

kun ei kevät vielä tullutkaan

lunta pyryttää joka paikkaan

kylmä karsii talon nurkkaa

ikkunasta vain katselee

ja kevättä odottelee.





 

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Ruusa odottaa uutta kevättä!

Tuossa tuo emäntä vain koisii ja ulkona paistaa aurinko, varmaan jo lämmittääkin. Vaikka kumman kylmäkin tuo aurinko on välistä ollut. Kun emäntä on aukaissut minulle ovea, olenkin livahtanut sisälle pöydän alle. Kumma juttu! On aurinko ja sittenkin kirpaisevan kylmää.

Mutta tässä on mukava odotella emännän heräämistä. Lämmin paikka.

 

Hei, nyt emäntä raotti silmää! Josko hän antaisi ruokaa ja pääsis ulos? - Kuulehan emäntä, taas tuo orava tuolla varastelee lintujen ruokia. Ja närhet käyvät turhaan tyhjällä kupilla! Minun on aika lähteä niitä komentelemaan! 







sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Ruusalla oli stressi!

 

 


Ruusa on opettanut minulle paljon oikeaa elämää, ei vain kissan elämää, vaan myös sitä elämän asennetta, mikä tässä maailmassa on todella tarpeellista.

Ruusakin on jo vanha, pian 12 vuotta. Suhteellisesti minun ikäiseni. 

Mitä se opettaa? Ainakin sen, että nukkua pitäisi enemmän. Että illallakin pitäisi mennä ajoissa nukkumaan. Itse se aloittaa unet tuolla vinttihuoneessa. Se ei tykkää, että TV tai radio on päällä ja emäntä touhuaa omiaan. Se odottaa, että tuvassa hiljenee ja emäntä menee vuoteeseen. Silloin kuuluu, kun se työntää tassullaan oven auki ja kurnauttelee hiljaa ja hyppää sänkyyni, käy tervehtimässä ja käpertyy jalkopäihini. Siinä se nukkuu kiltisti siihen saakka kunnes nousen. Enkä kovin aikaisin nousekaan! Jos liian myöhään istun koneella, Ruusa tulee minua määräilemään. Se sanoo KURRRNAUU oikein käskevästi. Kyllähän sitä pitää totella ja painua pehkuihin, eikö?

Olen oppinut, että vatsa pitää olla kunnossa. Tiedän, että Ruusalla on vatsa kovalla, jos ruoka ei maistu. Silloin annan sille kasvisöljyä teelusikallisen. Aika kiltisti se sen ottaa pikkukupista, kun kaadan suuhun.

Tilanne on aina huolestuttava, kun karvakaverini ei syö. Joulun aikaan oli tällainen toisenlainen kausi. Selvästi Ruusa oli hermostunut. Sillä oli stressi. Ja aivan syystäkin!

Joulukin oli Ruusalle vähän stressinen, sillä pojanpoika (3 vuotta) on aina hyvin innoissaan Ruusasta, haluaa hoitaa ja jututtaa. Eikä voi olla kiljahtelematta. Sellaisista äänistä Ruusa ei tykkää, vaan livahtaa sängyn alle. Ja poika luulee, että kissa on hänen kanssaan piilosta ja innostuu entistä enemmän. Tosin kissa on hänelle niin tärkeä, että pikkuhiljaa oppii sitä ymmärtämään ja kunnioittamaan. 

Joulun jälkeen tässä vieraili tuvassani Lapin ystäviä ja heillä oli kolme huskyä mukanaan. Totta nekin tässä tuvassa kävi pyörähtelemässä ja kissaa ihmettelemässä. Mutta eivät haukkuneet. Kissa ei kovin moskis ollut siitä, mutta varuillaan koko ajan. Eikä syönyt mitään. 

Pian sen jälkeen vieraili siskoni ollen pari yötä tässä koirineen (vinttikoira ja afkaani). Ruusa on tavannut nämä isot otukset ennenkin ja varmaan pian tottuisivat toisiinsa, mutta tarkkailla piti koko ajan. Ei koirat ihan nenän lähelle päässeet haistelemaan. Mutta Ruusa tuskin söi mitään. Ei vain maistunut ruoka. Oli muuta tärkeämpää.

Kun nuo koiravierailut olivat ohitse, niin kylläpä Ruusa söi! Kissa tarvitsee unirauhan, pissarauhan ja ruokarauhan. Tässä on kulkenut kettuja, jäljistä olen huomannut. Ja siksipä otan Ruusan kanssani ulos kun menen sinne itsekin. Olen huomannut, että Ruusa tekee silloin usein asiansa, kun tietää, että minä olen lähettyvillä. Kissa tietää milloin on turvallista. Mutta pitäähän sitä pihapiiri ja talon alusta käydä päivittäin katsastamassa. Ennen kuin pihalle mennään, istutaan terassilla ja kuulostellaan oman aikansa, ennen kuin hän uskaltaa pihalle mennä.

Uskon, että Ruusa on varovainen ja viisas! 

Nyt on kaikki taas hyvin. Muorilla oma rytminsä ja kissalla muorin rytmi. Näin se menee! Sittenkin.

maanantai 8. elokuuta 2022

Suosittu kahvilakissani Ruusa

Luin jostakin, että tänään on kansainvälinen kissojen päivä. Ajattelin, että on sopiva hetki kirjoittaa vähän Ruusa-kissan päivistä. Siitä onkin pitkä aika, kun viimeksi hänestä kirjoitin. Elossa on, pirteä ja ihana, suuri puutarhani myyrien ja hiirien metsästäjä. Mutta ennen kaikkea suuri seurustelija Kesäkahvilassani, jossa hän on ilahduttanut lapsia, mutta myös aikuisia. 

Yleensä, kun Ruusa kuulee, että kahvilassa on vieraita, hän ilmestyy heitä tervehtimään puskemalla nilkkoja ja vienosti naukaisemalla. Joskus hän hyppää jonkin rauhassa istujan syliinkin huomiota kerjäämään.

Hänkin varmaan harmittelee, kun lopetan kahvilan toimintani. Toivottavasti muita kesävieraita ilmestyy pihapiiriini, niin ettei ruusumuorin ja Ruusa-kissan tarvitse aivan yksiksensä nököttää. 

Tässä muutamia kuvia Ruusan kesästä vuonna 2022.

 

Vieraani ovat kuvanneet Ruusaa eri tilanteissa. Ruusa tykkää olla korkealla, mistä hän näkee kaiken ympärillä tapahtuneet. Ja toisessa kuvassa hän on vieraita vastassa.

 

Huomaan ruusuja ja puutarhaa kuvatessa, että aina niissä vilahtelee Ruusakin. Hän usein kulkee perässäni ja seuraa hommiani. Toisessa kuvassa on raahattu suuri vesimyyrä jostakin emännän nähtäväksi. Alhaalla kuvia lasten riemusta, kun saavat Ruusaa helliä ja riepottaa.


Kesäkahvilasta on Ruusalle tullut viihtyisä paikka. Usein löydän hänet sohvalta siellä nukkumasta aivan omalle viltilleen asettuneena. Eikä asiakkaatkaan hänen untansa häiritse.



Onnellinen olostaan on tämä kissa ja onnellinen on emäntäkin kissastansa! Yhteistä eloa on jo yli 10 vuotta

keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Lissu-kissan tarina

Tämä tärina on pitkä ja monisäikeinen, niin värikäs kuin vain kissankin elämä voi olla. Huomaa, tämä tarina ei lopu surullisesti kuitenkaan.

Yksinäinen mies halusi kaverin ja otti kissan kotiinsa. Se oli mustavalkoinen tyttökissa ja sai nimekseen Lissu. Ehkä mies oli paljon poissa kotoa tai muuta hankalaa, mutta kissasta tuli vähän puolivilli ja kun mies sai sen kiinni, hän vei sen uuteen kotiin.

Tämä koti on siskoni kotikylällä. Ja siskoni tätä värikästä tarinaa minulle kertoikin. 

Lissun uudessa kodissa oli muitakin eläimiä, kissojakin useampia, eikä puolivilli Lissu sinne kotiutunut. Lissua pidettiin sisällä ja yritettiin kesyttää. Pahaksi onneksi talossa oli kissa, joka ei hyväksynyt Lissua ollenkaan ja he tappelivat tuon tuosta. Arvaatte, että ei Lissu sellaisessa paikassa viihtynyt, vaan karkasi ulos maailmalle ensimmäisen tilaisuuden tullen. 

Lissua yritettiin jäljestää ja löytää, mutta puoleen vuoteen hänestä ei kuulunut eikä näkynyt mitään. Onneksi Lissu lähti matkoilleen kevättalvesta, joten hänen toivottiin selviytyvän. 

----

Siskoni naapurissa on myös kissa, joka oli vasta synnyttänyt pentuja ja niitä käytiin ihailemassa. 

Kesällä siskoni mies kuuli kummaa ääntä elosuojassa kulkiessaan. Siskokin kävi sitä kuulemassa, mutta ei kuullut mitään, joten he yhdessä arvelivat, että se oli ollut joku pöllö.

Seuraavana päivänä siskonikin kuuli elosuojassa ollessaan tuon äänen. Se kuulosti ihan kissan ääneltä. Se oli surkea ja valittava. Siskoni haki hanskat ja taskulampun ja kiipesi ylävintille kulkien ääntä kohden. Äänen aiheuttaja löytyi! Siellä vintillä oli väliseinä, johon oli tungettu sahanpuruja, joka vuosien myötä oli sitten laskeutunut alemmas. Siellä seinien välissä naukui pieni onneton harmaa kissanpentu. Siskon mies oli tuonut pienen laatikon, johon pentu nyt pelastettiin kolostansa. Siskoni tuumi, että se oli muutaman viikon vanha, koska silmät olivat jo auki.

Ihmeissään etsittiin jos vintiltä löytyisi lisää kissanpentuja. Jos joku kissa oli ne synnyttänyt sinne. Mutta mitään muuta ei löytynyt eikä kuulunut. Tällainen pieni raukka oli kuitenkin pelastettu.


Mitä tehdä? Yksinäinen kissanpentu? Siskoni miehensä kanssa päätti viedä kissanpennun naapuriin. Siellähän emäkissa oli vasta synnyttänyt pentuja. Naapurin isäntä tuli pihalle ihmetellen katsomaan, että kun tullaan oikein autolla tuollaista pientä matkaa. - Meillä on ongelma, sisko sanoi ja pyysi miestä katsomaan takakonttiin, jossa oli laatikko ja siellä hennosti itkevä kissanpentu. Vinttitarina kerrottiin hänelle. - Kas kummaa, samanlainen kuin meidän kissalla yksi pentu. Mutta miten ihmeessä se sinne vintille olisi voinut joutua? Käynpä katsomassa, jos neljästä pennusta uupuisi yksi. 

Emon huomasta löytyivät kaikki neljä pentua. Siis kyseessä ei ollut tämän emon pentu. Uusi pentu kannettiin kuitenkin sisälle ja asetettiin uuden emon viereen. Se alkoi heti nuolemaan uutta tulokasta. Pentukin löysi pian uuden emän nisän ja imi ahneesti. Uusi tulokas oli hyväksytty. Myöhemmin sisko kuuli, että pennut leikkivät hyvin yhdessä ja että uusi pentu oli hyvin vahvistunut. 


----

Tarina ei lopu vielä tähän. Meni muutama päivä, kun sisko katsoi keittiön ikkunasta ulos. Hän näki mustavalkoisen kissan saman näköisen pennun kanssa. Kun sisko lähti kuvaamaan niitä, pentu livahti heti piiloon. 

Meinattiin, että kyllä tuo oli toinen emä, joka niitä pentuja oli synnyttänyt 



Kylän ryhmäpostiin tehtiin kysely tuollaisesta kissasta ja lähetettiin kuva. Ei tulosta. Pian siskoni näki kiikarilla tarkkaillen pihalla toisenkin pennun, harmaanvalkoisen, vähän pörröisemmän ja hyväkuntoisen oloisen. 

Laitettiin uudelleen tietoa kissoista. Nyt soitti eräs mies kertoen, että heillä oli tuon värinen kissa, joka katosi puoli vuotta sitten. Hän toi paikalle loukun, johon sitten tämä harmaa pentu saatiin pyydystettyä. Ei muita. Ajan myötä huomattiin, että emäkissa eikä toinen pentu mennyt loukkuun, vaikka sitä kuinka koetettiin. Taisi olla viisas kissa. Täytyy olla tosi viisas, että se on säilynyt hengissä luonnossa yksin ollessaan. Paikkakunnalla on paljon ilveksiä, susia ja petolintuja.

Harmaa kissanpentu vietiin tämän miehen kotiin ja kuuleman mukaan siitä on tullut kesy, mukava ja voimakas kissa. Sen ilmahyppyjä ja kiipeämistä ihaillaan.

----

Mutta mitä tehdä Lissulle, joksi tämä elosuojan ympärillä liikuskeleva kissa oli todettu? Lissa ei antanut lähestyä, livahti heti piiloon, kun siskoni sitä lähestyi. Huomattiin, että se liikkui usein elosuojan vinttikerroksessa. Eläinystävälliset siskoni ja hänen miehensä tekivätkin sitten aika paljon töitä, että kissalla olisi hyvä olla.

He ilmoittivat kissoista löytöeläinkotiinkin, mutta siellä ei ollut tilaa ottaa kissoja vastaan.

Ei auttanut muu kuin tehdä itse jotakin kissan hyväksi. He veivät niille ruokaa tiettyyn paikkaan ja huomasivat, että ruoka oli aina kadonnut. Samalle paikalle he veivät vanhan koirankopin, jonka vuorasivat styroxilla. Sisälle laitettiin myös villainen huopa, joka tuoksui siskoni kodille. Tämä siksi, että toivottiin kissojen kesyyntymistä. He innostuivat hankkimaan siihen myös kameran, jotta voisivat sisällä seurata kissojen tuloja ja menoja. Lissu itse oli tutkinut koirankopin, mutta ei vielä asettunut sinne nukkumaan.

Mutta mustavalkoista kissanpentua he eivät nähneet sen koommin. Nähtävästi se oli joutunut jonkin pedon tai linnun hampaisiin. Sitä surettiin.

Kameraan sai myös äänen, jonka kautta siskoni ja hänen miehensä saattoivat jutella kissalle. Tämäkin siksi, että jos kissa kesyyntyisi ja he voisivat viedä sen takaisin vanhaan kotiinsa, jossa tämä yksi pentukin olisi. 

----

Tarinan jatkoa emme vielä tiedä. Lissu ei näytä vielä kesyyntymisen merkkejä. Siskoni miettiikin, miten saada lämmitystä sinne vintille, kun pakkaset tulevat. Lissun elämä yritetään tehdä mukavemmaksi. Kuitenkaan he eivät aio ottaa kissaa omakseen. Kun siskoni lapset asuvat ympäri maailmaa, matkustamista tarvitaan useinkin ja kissa jouduttaisiin jättämään yksin. 

Tätä tarinaa kuunnellessani sanoinkin siskolle, että kyllä kissa kiitokseksi pitää puutarhasta myyrät ja hiiret poissa. Emäkissat ovat hyviä pyytäjiä. Ja tuollainen viisas kissa pärjää kyllä elosuojankin tiloissa. Lissulla on kuulemma ihan omat kulkukolot, joista se pääsee sisään, ylös vinttikerrokseen ja alas kellarikerrokseen. 

On siinä itsenäinen, vapaa Lissu, joka asustaa kolmikerroksista isoa rakennusta! Ja jota palvellaan kuin kuningatarta aina valmiilla ruoalla! Mikäs siinä ollessa! Kiitos siskolle tarinasta ja kissasta välittämisestä!

Ehkä kuulemme joskus lisää Lissun elämästä....



tiistai 26. lokakuuta 2021

Ruusa puolusti kotiaan!

 Ruusa on asustanut tässä talossa ja tällä pihamaalla pian 10 vuotta. Se on hänen reviiriään. Sen opimme, kun saimme vieraita; hyvän ystäväni ja hänen kissansa Williamin.


Eikä Ruusa oikein ystävällinen ollut! Valitettavasti vierailu oli sellainen, etten kuvia ehtinyt ottaa.

Ystäväni hyvää hyvyyttään ja kauniiden odotusten kera tuli kissoineen kylään. Ajateltiin, että Ruusa saa ystävän kauniista William-kissasta. 

Mutta auta armias! Oikeastaan nyt emäntä ja vieras tekivät pahan virheen. Minäpä kerron.

Nimittäin Ruusa oli omilla teillään ulkona, kun William tuotiin sisään. Williamilla oli hyvinkin mielenkiintoista tulla uuteen paikkaan ja saada haistella ja tutkia ympäristöään. Minäkin tein tuttavuutta tämän komean pojan kanssa ja sain jo silittääkin. 

Sitten koputti Ruusa tassullaan terassin ovea. Päästin hänet sisään. 

Kyllähän siinä ensin kummasteltiin ja ihmeteltiin toisiaan; Kaikki näytti ensin toimivan hyvin. Mutta Ruusa köyristikin selkänsä ja häntä oli pörhöllään. Murisivat toisillensa. William karkasi piiloon toisen huoneen sängyn alle. Ja Ruusa perässä. Kun William ei löytänyt sieltä turvaa, hän säntäsi takaisin olohuoneeseen etsimään turvaa. Ja Ruusa vihaisena perässä. Siis tappeluhan siitä syntyi. Hädissämme yritimme ottaa niitä erilleen, ja ystäväni saikin napattua kissansa turvaan. Siinä tilanteessa hän sai Williamilta pelkoraapauksen käteensä. 

Minä löin ensimmäistä kertaa Ruusaa ja tempasin hänet syliini ja lukitsin toiseen huoneeseen. William vietiin kulmakamariin, jossa hän heti luikki sängyn alle. 

Minä kävin jututtaan Ruusaa. Hänkin sängyn alla. Ei enää vihaisena kuitenkaan. Nähtävästi vähän hämillään. 

Ystäväni käsi laastaroitiin. Se ei ollut paha. Mutta vaikeaksi tilanne koitui kulmakamarissa, kun emme saaneet Williamia sängyn alta esiin. Hän mourusi ja sähisi, jopa ulisi ja huusi. Ystäväni oli aivan lohduton. Meidän kissoista ei tullut ystäviä. Ja onkohan William ihan haavoittunut? Pitääkö lähteä viemään lääkäriin? Mutta miten? Ystäväni totesi, ettei hän ole koskaan nähnyt Williamia tuollaisena. Kummallakin oli hätä.

Sain tyynnyteltyä Ruusan, eikä hän koommin minulle ollut vihainen. Annoin hänelle ruokaa, jonka hän söi samalla silmäillen ympärillensä. Lohdutin häntä, että William ei enää häiritse häntä. 

Ei se ollut kissojen vika! SYY OLI MEIDÄN IHMISTEN, sillä emme hoksanneet, että Ruusa on tämän talon kissaemäntä ja William vieras. Heidän olisi pitänyt saada tavata toisiaan toisin päin. Ei niin, että William oli sisällä ja Ruusa tuli ulkoa. Hän raukka luuli, että toinen kissa oli vallannut hänen paikkansa. Se olisi pitänyt olla toisin päin. Niin, että Ruusa olisi ollut sisällä ja William olisi tullut ulkoa kuin vieras ikään.

Eihän Ruusa ole ollut vihainen vieraille koirillekaan, kun ovat tulleet ulkoa sisään. Ruusa on ollut ystävällinen ja utelias, mutta ei ole päästänyt koiraa ihan nokkaansa nuuskimaan. 

William-raukka oli pari tuntia sängyn alla, ennen kuin saimme sen sieltä esiin. Ystäväni tarkasteli onko tullut vahinkoa, mutta sellaista ei ollut. Mutta auta armias, kun minä menin tervehtimään Williamia! Hän sähisi minulle. Olin siis hänelle yhtä paha kuin Ruusa. 

Loppujen lopuksi emme päästäneet Williamia enää sieltä huoneesta pois. Siellä hän nukkui emäntänsäkin kanssa hyvin yön, kun taas Ruusa nukkui minun jalkopäässäni. Seuraavana aamuna minäkin saatoin jo silittää Williamia, kun rauhallisesti juttelin, Ei hän enää ollut minulle vihainen, 

Vähän meitä kaikkia suretti se, että kun me ihmiset olemme niin hyviä ystäviä, niin kissoistamme ei tullut ystäviä. Nyyh!



Komea William lähetti kuvansa ja kertoi, ettei ikinä enää halua nähdä Ruusaa! Surku...